Kategoriat
minimalismi

Miten minusta tuli minimalisti?

Törmäsin ensimmäisen kerran minimalismiin vuosia sitten Leo Babautan Zen Habits -blogin kautta. Ruuhkavuosien keskellä elävä pikkulapsiperheen isä oli helppoa riistaa kaaoksen hallinnan ja tavaran vähentämisen evankeliumille. Omat jo silloin suhteellisen vähäiset omistukset oli helppo käydä läpi ja todeta mikä niistä on tarpeen ja mikä ei. Muun perheen omaisuuden annoin kuitenkin olla rauhassa enkä hirveästi edes yrittänyt julistaa minimalismin ilosanomaa leluvuorten, vaippakasojen ja tuttipullojen ympäröimille perheenjäsenille. Ajatus jäi kuitenkin itämään ja olen sieltä saakka tasaisin väliajoin haaveillut yksinkertaisemmasta elämäntavasta.

Muutaman vuoden takaisen avioeron ja erinäisten vaiheiden kautta löysin itseni reilu kuukausi sitten tilanteesta, jossa huomasin täydelliset edellytykset minimalismin syleilylle. Jouduin muuttamaan pienempään asuntoon, joka on suunnilleen saman kokoinen kuin edellisen kotini olohuone. Ei minulla hirveästi tavaraa ollut sielläkään, mutta kuitenkin sen verran enemmän, että päätin luopua kaikesta turhasta. Olin myös elänyt yli varojeni ja halusin tehdä siitä lopun samalla kertaa. Leikkasin luottokorttini kappaleiksi ja sain tosi-tv -tyyppisen järjestelylainan avulla niputettua kuukausikuluni siedettäviksi. Muutamassa vuodessa olen viimein täysin velaton.

Koska vanhat huonekaluni eivät olisi mahtuneet nykyiseen asuntoon, päätin luopua niistä kaikista. Sain suurimman osan myytyä facebook-kirpputoreilla ja loput lahjoitin tai heitin pois. Hankin edulliset ja sopivan kokoiset niiden tilalle ja rahaa jäi vielä ylikin. Luovuin myös televisiosta, pelikonsolista, vinyylilevysoittimesta ym. turhista viihdelaitteista, joiden hankkiminen oli jossain vaiheessa tuntunut pakottavan tarpeelliselta. Todellisuudessa suurta osaa en edes käyttänyt ja TV oli Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden myötä muuttunut lähes orjuuttavaksi huumeeksi, joka vei suurimman osan vapaa-ajastani. Totesin, että on aika tehdä jotakin ihan muuta.

Nyt minulla on enemmän aikaa ja energiaa nähdä ihmisiä, leikkiä lasten kanssa, käydä lenkillä, lukea ja kirjoittaa, juhlia ja olla hiljaa. Nukun paremmin ja herään aamuisin virkeämpänä, vaikka olenkin vielä melko uupunut massiivisista elämänmuutoksista. Jaksan kuitenkin innostua nyt minulle oikeasti tärkeistä asioista uudelleen ja eri tavalla. En koe päässeeni perille, mutta nautin suunnasta, jonka olen valinnut. Ja matkasta sitä kohti.

7 vastausta aiheeseen “Miten minusta tuli minimalisti?”

Thubs up! Törmäsin blogiisi vahingossa ja hyvältä vaikuttaa!Katselin että facebookissa ei ole olemassa ns. minimalistien keskustelu ryhmää kun yritin sellaista etsin, veikkaan että olisi hyödyllistä jakaa vinkkejä myös sitä kautta?

Kiva kun löysit! Oon miettinyt samaa, pitäisköhän sellainen perustaa? Jonkun verranhan aiheesta on kyllä keskustelua noissa Konmari- ja Paikka kaikelle -ryhmissä.

[…] Pidin pari välivuotta elämästä. Opiskelin, lomailin, seurustelin ja otin rennosti. Asuin maalla ystäväni kalustetussa omakotitalossa talonvahtina. Enkä omistanut juuri mitään. Pidin jälleen itseäni minimalistina. En edelleenkään ollut. Kahden vuoden chillailun jälkeen oli palattava jälleen töihin. Enkä osannut taaskaan hakeutua muualle kuin takaisin myymään. Ajoin bemarini paaluun ja päätin luopua autoilusta. Muutin myös vuokralle keskustaan turhan kalliiseen unelmakämppään. Rahaa alkoi jälleen virrata ja tuttuun tapaan annoin sen virrata pankkitilini läpi. Koska minulla ei ollut asunnossa muuta kuin patja, päätin ryhtyä sisustamaan. Jälleen vanhat tavat puskivat läpi ja halusin kaiken mulle heti. Mieluiten jo eilen. Rahaa paloi ja visa vinkui. Mikään ei riittänyt. Viihdyin elämässäni, mutta en tullut ostamalla sen onnellisemmaksi, mitä jo olin. Silti tein juuri niin kuin nuoruuteni Fight Clubin sankari. Ostin asioita joihin minulla ei ollut varaa. Rahalla jota en ollut vielä tienannut. Tehdäkseni vaikutuksen ihmisiin. Joista en edes pitänyt. Kunnes minusta tuli oman elämäni Tyler Durden ja päätin räjäyttää elämäntapani atomeiksi. […]

[…] Pidin pari välivuotta elämästä. Opiskelin, lomailin, seurustelin ja otin rennosti. Asuin maalla ystäväni kalustetussa omakotitalossa talonvahtina. Enkä omistanut juuri mitään. Pidin jälleen itseäni minimalistina. En edelleenkään ollut. Kahden vuoden chillailun jälkeen oli palattava jälleen töihin. Enkä osannut taaskaan hakeutua muualle kuin takaisin myymään. Ajoin bemarini paaluun ja päätin luopua autoilusta. Muutin myös vuokralle keskustaan turhan kalliiseen unelmakämppään. Rahaa alkoi jälleen virrata ja tuttuun tapaan annoin sen virrata pankkitilini läpi. Koska minulla ei ollut asunnossa muuta kuin patja, päätin ryhtyä sisustamaan. Jälleen vanhat tavat puskivat läpi ja halusin kaiken mulle heti. Mieluiten jo eilen. Rahaa paloi ja visa vinkui. Mikään ei riittänyt. Viihdyin elämässäni, mutta en tullut ostamalla sen onnellisemmaksi, mitä jo olin. Silti tein juuri niin kuin nuoruuteni Fight Clubin sankari. Ostin asioita joihin minulla ei ollut varaa. Rahalla jota en ollut vielä tienannut. Tehdäkseni vaikutuksen ihmisiin. Joista en edes pitänyt. Kunnes minusta tuli oman elämäni Tyler Durden ja päätin räjäyttää elämäntapani atomeiksi. […]

Mitä mieltä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s