Seuraavaksi minimoin minut – #teemukuntoon

Astuin eilen kesäkauden jäljiltä vaa’alle ja totesin tuhonneeni itseni! Edelleen olen kuulemma neuvolassa punnittavaa mallia (99,4 kg), mutta aivan liian lähellä reunaa ”tosimiesten” puolelle. Olen reilun kahden minimalistivuoden aikana näköjään lähinnä investoinut itseeni ja hankkinut 25 lisäkiloa solakkaan varteeni. Niistä suurimman osan viimeisen vuoden sisällä. Vielä viime kesänä tähän aikaan olin edes jonkinlaisessa juoksukunnossa ja selvisin elämäni ensimmäisestä maratonista hengissä. Tuota pitkään haaveiltua saavutusta sekä samaan aikaan täyttyneitä pyöreitä vuosia onkin sitten tullut juhlistettua oikein urakalla. Tämä 40 v. taiteilijajuhlavuosi on onneksi ensi viikolla tulossa päätökseen. Nyt on aika ryhdistäytyä ja hankkia jälleen uusi elämä.

Omaisuuden ja ostamisen minimalisoinnin jälkeen on aika keskittyä epäterveellisten elintapojen nitistämiseen ja liikakilojen konmarittamiseen. Tavoitteenani on päästä eroon ylimääräisestä painolastista seuraavan 9 kk:n aikana. Olen siis raskaana ja odotusaikani päättyy, kun juoksen Helsinki City Maratonin 16.5.2020 alle 4,5 tuntiin. Tavoite on kova ja tulee vaatimaan rajua remonttia nykyisiin ruoka- ja ennen kaikkea juomatottumuksiini. Jatkuvasta tissuttelusta ja ravintolassa syömisestä on tullut iso osa elämääni, ja olenkin käyttänyt pelottavan paljon resursseja massakauteni toteutukseen. Uskon, että pelkästään arkioluesta luopuminen saa painoni tippumaan muutaman kilon melko nopeasti. Lähden edelleen mielelläni kanssasi yksille, mutta älä pahastu siitä, että juon kahvia tai teetä. Suon silti sinulle ölppäsi ilomielin.

Myös säännöllinen lenkkeily on saatava jälleen rullaamaan ja kunnolliset yöunet palautettava ohjelmaan. Kolmena päivänä viikossa saan sopivan annoksen hyötyliikuntaa, kun kävelen toimistolle ja takaisin yhteensä viitisen kilometriä. Etäpäivien aamuina tiistaisin ja torstaisin aion pakottaa itseni edes pienelle lenkille, jotta nekin päivät käynnistyvät hyvällä hapella. Keväällä on pystyttävä juoksemaan 40 km viikossa, mutta aloitan riittävän pienin askelin, etten polta pohkeitani tukkoon heti ensi metreiltä alkaen. Tähtäimessä on neljä lenkkiä viikossa, joista yksi on muita pidempi sunnuntaipitkis. Tässä vaiheessa kaikki yli 5 km on minulle pitkis, mutta keväällä uskon pystyväni jälleen 20 km taittamiseen alle kahdessa tunnissa.

Apple Watch saa toimia tsemppaajanani päivittäisten liikkumis-, liikunta- ja seisomistavoitteiden muodossa. Kun täytän tavoitteeni viikon jokaisena päivänä, se ehdottaa automaattisesti riman nostoa seuraavalle tasolle. Tällä ensimmäisellä viikolla liikuntatavoitteeni on 30 minuuttia päivässä ja liikkumisen kerryttämät kalorit vähintään 640. Olen onnistunut jo eilen ja tänään. Rima on naurettavan matalalla, mutta tarkoitus onkin pitää se niin alhaisena, ettei onnistumisen elämyksiltä voi välttyä.

Unen laatua mittaan Sleep Cycle:lla, joka seuraa puhelimen mikrofonin ja älykellon avulla liikkeitäni yön aikana, ja päättelee niiden perusteella miten syvässä unessa missäkin vaiheessa olen. Ei varmaan hirveän luotettava mittari, mutta antaa ainakin suuntaa. Tavoitteena on nukkua joka yö 7,5–8 tuntia, mikä tarkoittaa sitä, että nukkumaan on päästävä viimeistään 23.30. Joten jos saat minut kiinni somesta riekkumasta vielä puolen yön jälkeen, pyydän näyttämään ovea!

Ruokavalion osalta suosin lounassalaattia ja muutenkin hevi-painotteisempaa lautasmallia. Jo jatkuvan pizzojen ja hampurilaisten syönnin lopettaminen tulee merkitsemään paljon. Harkitsen myös pikkuhiljaa vegepohjaiseen ravitsemukseen siirtymistä kautta linjan. Lasten viikonloppuina olemmekin syöneet lähes lihattomasti jo puolen vuoden ajan.

Kaikenlaiset vinkit niin liikunnan kuin syömisenkin osalta ovat tervetulleita, mutta mihinkään varsinaisiin dieetteihin en aio sortua. Me kaikki tiedetään, että kestävä elämäntapamuutos on ainut joka toimii. Tämä on jo onnistunut kuluttamisen ja omistamisen kanssa, joten olen luottavainen myös itseni minimalisoinnin suhteen. Minulle on selvästi kaikkein helpointa onnistua hankkeissa, joista teen julkisia, joten siksi tämäkin ulostulo. Voit seurata rimpuiluani instastoryissa sekä twitterissä #teemukuntoon häsän takaa (creditsit siitä @kestinen).

minimalismi.net on nyt teemukunto.fi

Olen viimeisen puolen vuoden ajan pohtinut, mitä teen minimalismi-blogini kanssa, kun minusta on tuntunut, että olen jo sanonut suunnilleen kaiken mitä minimalismista olen halunnut sanoa. Toisaalta haluaisin kirjoittaa vähän vapaammin myös muista mahdollisista aiheista. Aikani kiviä käänneltyäni päädyin vaihtamaan nimeni blogin otsikoksi. Jatkossakin kirjoitukset vähintään sivuavat minimalismia, ja löydät kaikki aihepiirin tekstit omasta kategoriastaan. Lisäsin myös vanhemmat pääasiassa ihmissuhteita käsittelevät blogikirjoitukseni takaisin tämän domainin alle omaan kategoriaansa.

Onko minimalismi ”parempaa” materialismia?

Aina toisinaan törmää väitteisiin siitä, että minimalismi on itseasiassa erittäin tavarakeskeinen ja materialistinen elämäntyyli. Itse myönnänkin olevani edelleen materialismiin taipuvainen ja minulle on kyllä tärkeää, että harvat hankintani ovat laadukkaita, esteettisiä ja mahdollisimman kestäviä. Ostokseni ovat kuitenkin pitkän harkinnan ja toisinaan jopa vuosien haaveilun tulosta, enkä harrasta juurikaan heräteostoksia, alennusmyyntejä tai shoppailua ostelun ilosta. Toisaalta monet minimalistit ovat myös askeetikkoja ja välttelevät kaikenlaista kuluttamista ylipäätään.

Onko tavaroilla keskeinen rooli minimalismissa?

Minusta väite on yhtä absurdi kuin uskonnollisille kiihkoilijoille tyypillinen väite siitä, että ateismi on uskontoihin verrattavissa oleva aate, joka pyörii tukevasti jumalan olemassaolon kieltämisen ympärillä. Näin voi varmasti teologisesta tarkastelukulmasta ollakin, mutta ateistin arjessa jumaluuksilla on yhtä vähän tilaa ja vaikutusta kuin muumimukien keräilyllä keskivertominimalistin maanantaissa.

Miksi monet minimalistit sitten puhuvat tavaroista ja niistä luopumisesta?

Useimmille minimalismiin pyrkiville luonnollisin lähtökohta on ylenmääräisestä kuluttamisesta ja tarpeettomista tavaroista luopuminen. Jotta voi keskittyä olennaiseen ja siihen mitä pitää tärkeämpänä, täytyy sille yleensä raivata ensin tilaa. Jos elämä on koostunut jatkuvien hankintojen tekemisestä ja töissä käymisestä niiden rahoittamiseksi, vaatii tästä oravanpyörästä ulos hyppääminen radikaaleja muutoksia kulutustottumuksiin ja omaisuudenhallintaan. Downshiftaaminen ja elämän yksinkertaistaminen alkaakin monesti luontevimmin muuton tai koko muunkin elämäntilanteen muutoksen yhteydessä.

Oman tavarasuhteen uudelleen muodostaminen voi tapahtua käymällä läpi koko omaisuus yksi esine kerrallaan ja pohtimalla jokaisen kohdalla sen tarpeellisuutta tai kykyä tuottaa iloa. Tai luopumalla kerralla lähes kaikesta, esim. valitsemalla elämäntyyliksi reppureissaaminen, ja tarpeellisten asioiden hankkiminen sitä mukaa kuin niitä ilman ei voi enää elää. Viimeistään kun materiaalinen ulottuvuus on käsitelty ja saatu järjestykseen, johtaa minimalismi poikkeuksetta pohtimaan yksinkertaistamisesta ja olennaiseen keskittymistä muillakin elämänalueilla.

Monille minimalisteille on syystä tai toisesta myös yhteistä samantyyppinen estetiikantaju ja usein esim. hyvin mustavalkoisen sisustustyylin viehätys. Jopa tietyt samat brändit ja tuotteet vilahtavat monesti minimalistien kuvissa ja Instagram-virrassa. Tässä on varmasti ainakin osittain kyse ihan samasta joukkoon kuulumisen tai statuksen tavoittelun konsumerismista kuin ei-minimalisteillakin, mutta toisaalta myös joidenkin merkkien yksinkertainen funktionaalinen design vain saattaa vedota samalla tavoilla ajatteleviin. Ja tietenkin kun ostaa paljon vähemmän, on mahdollista investoida vaikkapa parempilaatuisiin huonekaluihin tai t-paitoihin moninkertaisia summia. Tämä ei kuitenkaan ole missään nimessä minimalismissa olennaista.

Minimalismia syytetään välillä myös elitismiksi ja rikkaiden etuoikeudeksi. Totta onkin, että vapaus valita oma elämäntyylinsä ja arkensa koostumus on pitkälti meidän maailman hyvin toimeentulevan neljänneksen etuoikeus. Onneksi koko ajan yhä suurempi enemmistö kuuluu ääripäiden sijaan keskimäärin kohtuullisen toimeentulon piiriin. Haasteena tulevaisuudessa on tietysti tasapuolisen ja resurssiviisaan elintason mahdollistaminen 12 miljardin asukkaan maapallolle. Moni joutunee ryhtymään minimalistiksi ellei omasta tahdostaan, niin ainakin olosuhteiden pakosta. Nyt on hyvä alkaa jo vapaaehtoisesti harjoittelemaan.

Itse aloitin minimalistisen elämän työttömyyspäivärahalla eläessäni luopumalla lähes kaikesta, minkä omistin. Karsin elinkustannukseni mahdollisimman mataliksi ja huomasin olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Selvisin Älä osta mitään -vuodesta ja totuin asumaan ahtaasti yksiössä. Nyt kun tulotasoni on jälleen noussut, hankin asioita, jotka ovat tarpeellisia ja joista olen haaveillut pitkään. Tietenkin myös iloitsen näistä hyvin harkituista ja onnistuneista ostoksista siinä kuin kuka tahansa. Elämäni ei silti pyöri materian ja ostamisen ympärillä.

Minimalismi ei ole eliitin parempaa materialismia, vaan kokonaisvaltaista oman elämän designia, joka mahdollistaa keskittymisen siihen, mikä sinulle on tärkeää.