Paahtoastetta kovempi

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ECOSTO.FI 

Hyvä ystäväni ryhtyi alkusyksystä Ecosto-verkkokauppiaaksi, ja teki minulle tällä viikolla tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Suostuin ensimmäistä (ja todennäköisesti myös viimeistä) kertaa elämässäni kaupalliseen yhteistyöhön blogini tiimoilta. Tämä tuote on siis saatu.

Jokainen minimalismiani ja blogiani pidempään seurannut tietää, että olen varovasti harkinnut leivänpaahtimen ostoa jo yli kaksi vuotta. Löysin kerran jostakin internetin syövereistä yhden kauniin yksilön, mutta sitä ei ole ollut mistään verkkokaupasta kätevästi saatavilla. Olen myös monesti kierrellyt ja katsellut kauppojen paahdinhyllyjä sillä silmällä, mutta mikään ei ole oikein koskaan säväyttänyt. Enkä ole halunnut ostaa mitään keskinkertaista tusinavekotinta pelkästä paahtoleivän rouskahduksen ilosta.

Kun nyt sitten kuulin ystävältäni, yhteisen lounaan syönnin lomassa, käsintehdystä kromatusta paahtimesta, jonka kaikki osat ovat korjattavissa, totesin, että elämäni viimeisen ja ainoan leivänpaahtimen metsästys taitaa olla maalissa. Kun näin laitteesta kuvan, olin myyty.

Erityisesti lapset ovat toivoneet jo pitkään leivänpaahtomahdollisuutta, ja olivatkin erityisen innoissaan sellaisen viimein realisoituessa. Paahdin kuulemma näyttää vanhanajan leikkijunalta! Ja sellaiselta kuulostaa myös sen ajastimen raksutus. Leivänpaahdin vaikuttaa ensituntumalta erittäin lujatekoiselta ja luotettavalta. Siinä on brittiläistä sulavalinjaisuutta ja neuvostopanssarivaunun tukevaa tuntua.

Ensi töikseni jouduin syömään neljä ruispalaa, enkä muista, että paahdettu leipä olisi koskaan maistunut paremmalta. Tätä kannatti odottaa.

fullsizeoutput_938d

Kaunis paahdin pääsi keittiössäni muiden klassikkojen joukkoon!

[kaupallinen tiedote]

Ecosto on vastuullinen kodin-, vapaa-ajantuotteiden ja hyvinvoinnin verkkokauppa, jossa myydään päivänvaloakestävämpiä tuotteita. Kaupan tuotemerkkien osalta on kerrottu, miksi ne ovat valikoimassa sekä niiden kestävyydestä ja ympäristörasitusta pienentävistä ominaisuuksista.

Dualit-leivänpaahdin on klassikko, jota on valmistettu jo 60 vuoden ajan. Teräksinen leivänpaahdin valmistetaan käsityönä Englannissa ja kaikki osat ovat vaihdettavia tai korjattavia. Paahtimet korjataan Suomessa.

Dualit on perheyritys, jonka tärkeimpänä päämääränä on jo vuosikymmenien ajan ollut luotettavien, kestävien ja teknisesti hyvin suunniteltujen, mutta aina myös tyylikkäiden tuotteiden valmistaminen”

Uuden Ecosto-kauppiaan ja uuden paahtimeni kunniaksi MINIMALISMI koodilla -15% kaikista varastossa olevista tuotteista. Koodi on voimassa 4.10. keskiyöhön saakka.

[/kaupallinen tiedote]

Seuraavaksi minimoin minut – #teemukuntoon

Astuin eilen kesäkauden jäljiltä vaa’alle ja totesin tuhonneeni itseni! Edelleen olen kuulemma neuvolassa punnittavaa mallia (99,4 kg), mutta aivan liian lähellä reunaa ”tosimiesten” puolelle. Olen reilun kahden minimalistivuoden aikana näköjään lähinnä investoinut itseeni ja hankkinut 25 lisäkiloa solakkaan varteeni. Niistä suurimman osan viimeisen vuoden sisällä. Vielä viime kesänä tähän aikaan olin edes jonkinlaisessa juoksukunnossa ja selvisin elämäni ensimmäisestä maratonista hengissä. Tuota pitkään haaveiltua saavutusta sekä samaan aikaan täyttyneitä pyöreitä vuosia onkin sitten tullut juhlistettua oikein urakalla. Tämä 40 v. taiteilijajuhlavuosi on onneksi ensi viikolla tulossa päätökseen. Nyt on aika ryhdistäytyä ja hankkia jälleen uusi elämä.

Omaisuuden ja ostamisen minimalisoinnin jälkeen on aika keskittyä epäterveellisten elintapojen nitistämiseen ja liikakilojen konmarittamiseen. Tavoitteenani on päästä eroon ylimääräisestä painolastista seuraavan 9 kk:n aikana. Olen siis raskaana ja odotusaikani päättyy, kun juoksen Helsinki City Maratonin 16.5.2020 alle 4,5 tuntiin. Tavoite on kova ja tulee vaatimaan rajua remonttia nykyisiin ruoka- ja ennen kaikkea juomatottumuksiini. Jatkuvasta tissuttelusta ja ravintolassa syömisestä on tullut iso osa elämääni, ja olenkin käyttänyt pelottavan paljon resursseja massakauteni toteutukseen. Uskon, että pelkästään arkioluesta luopuminen saa painoni tippumaan muutaman kilon melko nopeasti. Lähden edelleen mielelläni kanssasi yksille, mutta älä pahastu siitä, että juon kahvia tai teetä. Suon silti sinulle ölppäsi ilomielin.

Myös säännöllinen lenkkeily on saatava jälleen rullaamaan ja kunnolliset yöunet palautettava ohjelmaan. Kolmena päivänä viikossa saan sopivan annoksen hyötyliikuntaa, kun kävelen toimistolle ja takaisin yhteensä viitisen kilometriä. Etäpäivien aamuina tiistaisin ja torstaisin aion pakottaa itseni edes pienelle lenkille, jotta nekin päivät käynnistyvät hyvällä hapella. Keväällä on pystyttävä juoksemaan 40 km viikossa, mutta aloitan riittävän pienin askelin, etten polta pohkeitani tukkoon heti ensi metreiltä alkaen. Tähtäimessä on neljä lenkkiä viikossa, joista yksi on muita pidempi sunnuntaipitkis. Tässä vaiheessa kaikki yli 5 km on minulle pitkis, mutta keväällä uskon pystyväni jälleen 20 km taittamiseen alle kahdessa tunnissa.

Apple Watch saa toimia tsemppaajanani päivittäisten liikkumis-, liikunta- ja seisomistavoitteiden muodossa. Kun täytän tavoitteeni viikon jokaisena päivänä, se ehdottaa automaattisesti riman nostoa seuraavalle tasolle. Tällä ensimmäisellä viikolla liikuntatavoitteeni on 30 minuuttia päivässä ja liikkumisen kerryttämät kalorit vähintään 640. Olen onnistunut jo eilen ja tänään. Rima on naurettavan matalalla, mutta tarkoitus onkin pitää se niin alhaisena, ettei onnistumisen elämyksiltä voi välttyä.

Unen laatua mittaan Sleep Cycle:lla, joka seuraa puhelimen mikrofonin ja älykellon avulla liikkeitäni yön aikana, ja päättelee niiden perusteella miten syvässä unessa missäkin vaiheessa olen. Ei varmaan hirveän luotettava mittari, mutta antaa ainakin suuntaa. Tavoitteena on nukkua joka yö 7,5–8 tuntia, mikä tarkoittaa sitä, että nukkumaan on päästävä viimeistään 23.30. Joten jos saat minut kiinni somesta riekkumasta vielä puolen yön jälkeen, pyydän näyttämään ovea!

Ruokavalion osalta suosin lounassalaattia ja muutenkin hevi-painotteisempaa lautasmallia. Jo jatkuvan pizzojen ja hampurilaisten syönnin lopettaminen tulee merkitsemään paljon. Harkitsen myös pikkuhiljaa vegepohjaiseen ravitsemukseen siirtymistä kautta linjan. Lasten viikonloppuina olemmekin syöneet lähes lihattomasti jo puolen vuoden ajan.

Kaikenlaiset vinkit niin liikunnan kuin syömisenkin osalta ovat tervetulleita, mutta mihinkään varsinaisiin dieetteihin en aio sortua. Me kaikki tiedetään, että kestävä elämäntapamuutos on ainut joka toimii. Tämä on jo onnistunut kuluttamisen ja omistamisen kanssa, joten olen luottavainen myös itseni minimalisoinnin suhteen. Minulle on selvästi kaikkein helpointa onnistua hankkeissa, joista teen julkisia, joten siksi tämäkin ulostulo. Voit seurata rimpuiluani instastoryissa sekä twitterissä #teemukuntoon häsän takaa (creditsit siitä @kestinen).

minimalismi.net on nyt teemukunto.fi

Olen viimeisen puolen vuoden ajan pohtinut, mitä teen minimalismi-blogini kanssa, kun minusta on tuntunut, että olen jo sanonut suunnilleen kaiken mitä minimalismista olen halunnut sanoa. Toisaalta haluaisin kirjoittaa vähän vapaammin myös muista mahdollisista aiheista. Aikani kiviä käänneltyäni päädyin vaihtamaan nimeni blogin otsikoksi. Jatkossakin kirjoitukset vähintään sivuavat minimalismia, ja löydät kaikki aihepiirin tekstit omasta kategoriastaan. Lisäsin myös vanhemmat pääasiassa ihmissuhteita käsittelevät blogikirjoitukseni takaisin tämän domainin alle omaan kategoriaansa.