Kategoriat
minimalismi

Miksi lasken tavaroita?

Muistan edelleen hyvin, kun törmäsin minimalismi-sanaan ensimmäisen kerran reilut kymmenen vuotta sitten Leo Babautan Zen Habits ja mnmlist -blogeissa. Ajatus kaikesta tarpeettomasta luopumisesta kolahti heti. Minusta oli myös todella kiinnostavaa perehtyä hänen listaansa kaikista omistamistaan asioista, joita oli muistaakseni alle 50. Leo oli itse saanut idean Dave Brunon sittemmin kirjaksikin päätyneestä 100 Thing Challengesta. Luvussa ei ollut mukana Leon kahdeksanhenkisen perheen muiden jäsenten omaisuutta eikä yhteisiä asioita kuten astioita, kirjoja tai huonekaluja. Innostuin itsekin laskemaan jo silloin kaikki henkilökohtaiset tavarani ja niitä oli hieman yli 100. Karsin joitakin vanhoja vaatteita ja muuta tarpeetonta, jotta pääsin tasalukuun. Muun perheen omaisuuteen en silloin koskenut.

Minimalistiksi ryhtymisen ja tavaroiden karsimisen myötä olen nyt itsekin laskenut koko omaisuuteni muutamaankin kertaan. En siksi, että kyseessä olisi kilpailu siitä, kuka omistaa vähiten. Enkä siksi, että voisin paukutella henkseleitä (sellaiset vielä omistan) omaisuuteni keskivertoa vähäisemmällä määrällä. Vaan yksinkertaisesti siksi, että minua kiinnostaa tavaran kertyminen ja itseni haastaminen sen vähentämiseksi. Päätin asettaa tavoitteekseni alle 500 omistettuun asiaan pääsemisen kesään mennessä.

Vaikka olen mielestäni luopunut kaikesta turhasta jo pian kolme vuotta sitten, huomaan edelleen jännästi jokaisella kierroksella törmääväni turhakkeiksi jääneisiin asioihin. Olen pitänytkin ohjenuoranani, että ellen ole käyttänyt jotakin vaatetta tai esinettä vuoteen, on minun aika laittaa se kiertoon tai hävittää kokonaan. Juuri tällä viikolla tajusin, etten ole tarvinnut silityslautaa ja -rautaa puoleentoista vuoteen, joten seuraavaksi luovun niistä. Jos joku tarvii hyvää noin 20 vuotta vanhaa silitysrautaa, niin tervetuloa noutamaan! Omistan kyllä edelleen yhden puvun kanssa pidettävän valkoisen kauluspaidan, joka vaatii silitystä. Mutta viereisessä korttelissa on pesula, jossa paidan pesetys ja silitys maksaa noin viisi euroa, joten voin tarvittaessa turvautua sen palveluihin, kun puvulle seuraavan kerran tulee käyttöä.

Olen itse ilmiselvästi melko numero-orientoitunut ihminen. Tavaroiden lisäksi lasken lukemiani kirjoja, juoksemiani kilometrejä, nukkumiani tunteja, tienaamiani euroja jne. Laskeminen ei ole minulle pakkomielteistä eikä stressaavaa, vaan mielenkiintoista ja innostavaa. En suinkaan oleta, että kaikkien ihmisten tai edes muiden minimalistien tulisi mitata elämäänsä samalla tavalla. Minusta on myös äärimmäisen hassua, jos joku minulle tuntematon kommentoija keskustelupalstalla tai Facebook-ryhmässä ahdistuu siitä, että minä satun laskemaan asioita. Älä stressaa! Jos se ei sinua kiinnosta, niin ohita olan kohautuksella.

Sinun ei ole pakko tehdä numeroistani numeroa

Ylläpidän omaisuuslistaustani ja lasken saapuvia/lähteviä tavaroita edelleen myös siksi, että minulta yhä säännöllisen epäsäännöllisesti kysytään mitä ja kuinka paljon omistan. Ja toisaalta saan usein palautetta, että listani on inspiroiva ja että se on kannustanut monia muitakin karsimaan turhaa ja luopumaan tarpeettomasta. Ja koska itsekin inspiroiduin minimalismista alun perin nimenomaan erilaisten omaisuuslistausten ja haasteiden kautta.

Haluatko sinäkin luopua turhasta ja vähentää omaisuutesi määrää? Koska marraskuiset säät edelleen jatkuvat, voit aivan hyvin näin helmikuussakin osallistua 30 päivän minimalismipeliin.

Kategoriat
minimalismi

Minimalistin asunnon esittely

Sain viimein aikaiseksi toteuttaa esittelyvideon ”uudesta” kodistani. Eihän siinä mennytkään kuin melkein vuosi. Tervetuloa käymään!

 

 

Kategoriat
minimalismi

Minimalistin huijarisyndrooma

Tunnen oloni kotoisaksi istuessani kotikaupunkini ydinkeskustassa, sen kalleimman kerrostalon kymmenennen kerroksen kattoterassilla. Juon kuohuviiniä porealtaassa ja katselen auringonlaskua hyvässä seurassa. Grillissä tirisee, sauna on kuumana ja oluttakin on. Seuraavana päivänä matkustan eksklusiivisesti laivalla paremman väen festivaaleille saaristoon. Myöhemmin kesällä vietämme samaisella katolla ystäväni varpajaisia, juomme hyvää viskiä ja poltamme kalliit sikarit. Vuokraghetossa asuvaksi minimalistiksi elän kuin pahaisin hedonisti hifistelijä. Ja pidän siitä. Tekemäni omistamattomuuden valinnat mahdollistavat minulle juuri sellaisen elämän, josta olen aina haaveillut.

Nykyään, kun minimalismi ei enää ole minulle niinkään aktiivista toimintaa tai johonkin pyrkimistä, vaan jonkinlainen elämän tasainen pohjavire, poden toisinaan huijarisyndroomaa. Koska en ole koko ajan luopumassa jostakin, käymässä läpi kaappeja hylly hyllyltä tai vähentämässä omistamieni sukkien määrää, en saa enää suorittamisen tuomia kicksejä. Muutto viime joulun alla pienestä yksiöstä jälleen vähän isompaan kaksioon, sen mukanaan tuomat pakolliset (ja ei-niin-pakolliset) hankinnat, sekä vaatevaraston pieni päivitys viime vuoden ostamattomuuden jäljiltä ovat kaikki osaltaan lisänneet tunnetta siitä, etten ole enää oikea minimalisti.

Tämähän on sinällään ihan hölmöä, koska tyypillisimmässä ja ainakin minulle tutuimmassa minimalismin määritelmässä on kyse nimenomaan siitä, että karsii elämästään kaiken itselleen tarpeettoman niin, että voi keskittyä siihen, mikä juuri itselle on olennaista. Jatkuva karsiminen ja vähempään pyrkiminen ei siis ole päämäärä itsessään, vaan keino sinne pääsemiseksi. Tuo tavoite voi olla jokaisella minimalistillakin hyvin erilainen. Minulla se on mutkaton ja leppoisa elämä, jonka mukanaan tuomista pikkuasioista pyrin nauttimaan joka päivä.

Toisaalta minusta tuntuu myös siltä, että osa tekemistäni hankinnoista tai omistamistani asioista on oikeasti edelleen turhia. Minulla on esimerkiksi muutamia vaatteita, joita en ole käyttänyt varmaan vuoteen, mutta toisaalta ne ovat edelleen ihan hyväkuntoisia ja minulle sopiviakin, joten en ole halunnut heittää niitä pois vain hävittämisen ilosta. En tarvinnut aivan välttämättä uutta reppua, mutta vanha työkäyttöön edelleen täydellisesti sopiva Kånken osoittautui vähän liian pieneksi kesälomareissuille. Uusi isompi korvaa myös kaapissa tarpeettomana lojuneen lentolaukun sekä rikkoutuneen viikonloppukassin. Huijarisyndrooma saa minut kuitenkin miettimään, mistä vielä voisin luopua, jotta minimalismini olisi aidompaa.

Meillä oli jälleen heinäkuussa Helsingissä jo perinteeksi muodostunut minimalistimiitti, jossa joku kuvasi itseään ennen kaikkea sujuvalistiksi. Aivan mainio sana, joka kuvastaa myös omaa suhtautumistani arkeen ja siihen mikä on tarpeeksi! Minullekin olennaisempaa kuin se, että omistaa määrällisesti mahdollisimman vähän, on se, että elämä on sujuvaa ja arki rullaa kepeästi. Että en hukkaa aikaani materian paljouden tai sen liiallisen vähyyden vuoksi. En halua käyttää aikaa siivoamiseen ja tavaroiden järjestelyyn tai kunnossapitoon yhtään enempää kuin on välttämätöntä. Enkä toisaalta jätä hankkimatta oikeasti itselleni tarpeellisia asioita vain pitääkseni omistamieni tavaroiden määrän mahdollisimman pienenä. Tällä hetkellä harkitsen vakavasti leivänpaahtimen hankkimista ja toisaalta lähes tarpeettomaksi jääneestä blenderistä luopumista.

Podetko sinä huijarisyndroomaa minimalismin tai jonkin muun asian parissa?