#whitemonday

Ensi maanantaina 25.11. vietetään White Mondayta, kiertotalouden merkkipäivää, vastaiskuna Black Fridayn kulutushysterialle. Idea on peräisin Ruotsista, niin kuin monet hyvät ideat, ja päivää on vietetty jo kahdesti. Tänä vuonna se on kasvanut kansainväliseksi liikkeeksi, jossa on minun lisäkseni mukana yli 300 yritystä, järjestöä ja vaikuttajaa eri puolilta maailmaa. Kaikki mukanaolijat kannustavat kestävään kulutukseen ja jättävät Black Fridayn väliin. Mukana on myös työnantajani Kiertonet.fi.

White Monday on vaihtoehto Black Fridayn ylikulutukselle. Yli 100 yritystä eri maista kutsuu tutustumaan kierrätystuotteisiin ja tarjoaa vuokraus- ja korjauspalveluiden tutustumistarjouksia. Me esitämme kuluttajalle helpon tavan shoppailla hyvällä omatunnolla – ilman, että maapallo rasittuu.

–Henning Gillberg, White Mondayn perustaja

Tavaramäärä ei tuo onnea, kuten tutkimuksetkin osoittavat. Jopa neljäsosa suomalaisista kärsii Sitran raportin mukaan ilmastoahdistuksesta. Maapallomme ei kestä nykyistä kulutustahtia, joten tarvitsemme kokonaisvaltaisen muutoksen kulutuskäyttäytymiseemme. Kiertotalous mahdollistaa sen, että toisen roskasta tulee toisen aarre. Luonnonvarojen tuhlaamisen ja jatkuvan uusiotuotannon ostamisen sijaan voimme kuluttajinakin valita vuokraamisen, käytettynä ostamisen ja rikkimenneiden tavaroiden korjaamisen. Kun jo olemassaolevan tuotteen käyttöikä pitenee, myös sen suhteellinen hiilijalanjälki laskee huomattavasti.

Koska en itse ystäväni Marie Kondon tavoin ylläpidä pirskahtelevien tavaroiden verkkokauppaa tai tarjoa kiertotalouspalveluita kuin työni puolesta, haluan kannustaa sinua osallistumaan White Mondayhin järjestämällä sen kunniaksi arvonnan.

Arvon maanantaina 25.11. klo 21.00 kaikkien blogiani seuraavien lukijoiden, ja tästä päivityksestä eri kanavissa tykänneiden ja kommentoineiden kesken: Inside Minimalism -verkkolehden vuosijäsenyyden (arvo $45). Minimalism.life -sivustolla ilmestyvän ilmaisen sisällön lisäksi saat tilauksen myötä sähköpostiisi eksklusiivisia minimalismiaiheisia artikkeleita. Kirjoittajina mm. The Minimalists Joshua Fields Millburn ja Ryan Nicodemus sekä suomalainen design wash -bloggaaja Tiina Ilmavirta.

Seuraa siis blogiani ja jätä tykkäys/kommentti Instagramiin, Facebookiin, Twitteriin, Linkediniin tai blogin kommenttiosioon. Saa myös jakaa!

Onko minimalismi ”parempaa” materialismia?

Aina toisinaan törmää väitteisiin siitä, että minimalismi on itseasiassa erittäin tavarakeskeinen ja materialistinen elämäntyyli. Itse myönnänkin olevani edelleen materialismiin taipuvainen ja minulle on kyllä tärkeää, että harvat hankintani ovat laadukkaita, esteettisiä ja mahdollisimman kestäviä. Ostokseni ovat kuitenkin pitkän harkinnan ja toisinaan jopa vuosien haaveilun tulosta, enkä harrasta juurikaan heräteostoksia, alennusmyyntejä tai shoppailua ostelun ilosta. Toisaalta monet minimalistit ovat myös askeetikkoja ja välttelevät kaikenlaista kuluttamista ylipäätään.

Onko tavaroilla keskeinen rooli minimalismissa?

Minusta väite on yhtä absurdi kuin uskonnollisille kiihkoilijoille tyypillinen väite siitä, että ateismi on uskontoihin verrattavissa oleva aate, joka pyörii tukevasti jumalan olemassaolon kieltämisen ympärillä. Näin voi varmasti teologisesta tarkastelukulmasta ollakin, mutta ateistin arjessa jumaluuksilla on yhtä vähän tilaa ja vaikutusta kuin muumimukien keräilyllä keskivertominimalistin maanantaissa.

Miksi monet minimalistit sitten puhuvat tavaroista ja niistä luopumisesta?

Useimmille minimalismiin pyrkiville luonnollisin lähtökohta on ylenmääräisestä kuluttamisesta ja tarpeettomista tavaroista luopuminen. Jotta voi keskittyä olennaiseen ja siihen mitä pitää tärkeämpänä, täytyy sille yleensä raivata ensin tilaa. Jos elämä on koostunut jatkuvien hankintojen tekemisestä ja töissä käymisestä niiden rahoittamiseksi, vaatii tästä oravanpyörästä ulos hyppääminen radikaaleja muutoksia kulutustottumuksiin ja omaisuudenhallintaan. Downshiftaaminen ja elämän yksinkertaistaminen alkaakin monesti luontevimmin muuton tai koko muunkin elämäntilanteen muutoksen yhteydessä.

Oman tavarasuhteen uudelleen muodostaminen voi tapahtua käymällä läpi koko omaisuus yksi esine kerrallaan ja pohtimalla jokaisen kohdalla sen tarpeellisuutta tai kykyä tuottaa iloa. Tai luopumalla kerralla lähes kaikesta, esim. valitsemalla elämäntyyliksi reppureissaaminen, ja tarpeellisten asioiden hankkiminen sitä mukaa kuin niitä ilman ei voi enää elää. Viimeistään kun materiaalinen ulottuvuus on käsitelty ja saatu järjestykseen, johtaa minimalismi poikkeuksetta pohtimaan yksinkertaistamisesta ja olennaiseen keskittymistä muillakin elämänalueilla.

Monille minimalisteille on syystä tai toisesta myös yhteistä samantyyppinen estetiikantaju ja usein esim. hyvin mustavalkoisen sisustustyylin viehätys. Jopa tietyt samat brändit ja tuotteet vilahtavat monesti minimalistien kuvissa ja Instagram-virrassa. Tässä on varmasti ainakin osittain kyse ihan samasta joukkoon kuulumisen tai statuksen tavoittelun konsumerismista kuin ei-minimalisteillakin, mutta toisaalta myös joidenkin merkkien yksinkertainen funktionaalinen design vain saattaa vedota samalla tavoilla ajatteleviin. Ja tietenkin kun ostaa paljon vähemmän, on mahdollista investoida vaikkapa parempilaatuisiin huonekaluihin tai t-paitoihin moninkertaisia summia. Tämä ei kuitenkaan ole missään nimessä minimalismissa olennaista.

Minimalismia syytetään välillä myös elitismiksi ja rikkaiden etuoikeudeksi. Totta onkin, että vapaus valita oma elämäntyylinsä ja arkensa koostumus on pitkälti meidän maailman hyvin toimeentulevan neljänneksen etuoikeus. Onneksi koko ajan yhä suurempi enemmistö kuuluu ääripäiden sijaan keskimäärin kohtuullisen toimeentulon piiriin. Haasteena tulevaisuudessa on tietysti tasapuolisen ja resurssiviisaan elintason mahdollistaminen 12 miljardin asukkaan maapallolle. Moni joutunee ryhtymään minimalistiksi ellei omasta tahdostaan, niin ainakin olosuhteiden pakosta. Nyt on hyvä alkaa jo vapaaehtoisesti harjoittelemaan.

Itse aloitin minimalistisen elämän työttömyyspäivärahalla eläessäni luopumalla lähes kaikesta, minkä omistin. Karsin elinkustannukseni mahdollisimman mataliksi ja huomasin olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Selvisin Älä osta mitään -vuodesta ja totuin asumaan ahtaasti yksiössä. Nyt kun tulotasoni on jälleen noussut, hankin asioita, jotka ovat tarpeellisia ja joista olen haaveillut pitkään. Tietenkin myös iloitsen näistä hyvin harkituista ja onnistuneista ostoksista siinä kuin kuka tahansa. Elämäni ei silti pyöri materian ja ostamisen ympärillä.

Minimalismi ei ole eliitin parempaa materialismia, vaan kokonaisvaltaista oman elämän designia, joka mahdollistaa keskittymisen siihen, mikä sinulle on tärkeää.

Pitääkö aina olla ees onnellinen?

Huomasin jossain vaiheessa minimalismi-innostustani, että tavaroiden ja asioiden karsimisessa on helposti loppuviimein kysymys samasta mekanismista kuin niiden haalimisessa ja hankkimisessakin. Tyytymättömyys nykytilaan triggeröi ja pakottaa tekemään edes jotakin, jotta voisi sitten joskus olla tyytyväinen. Molempiin on myös yhtä helppo jäädä koukkuun. Kun olin karsinut kaiken turhan tavaran ja muut epäolennaiset asiat elämästäni saadakseni aikaa, tilaa ja energiaa olennaiselle, en ollutkaan enää ihan varma mitä se sitten on. Minimalismi on loistava keino tilan ja ajan raivaamiseen, mutta kaiken tehtyäsi saatat yllättyä. Kun ei ole enää mitään puuhasteltavaa, joutuu lopulta pysähtymään ja kohtaamaan itsensä. Mitä minä oikeastaan haluan nyt sitten tehdä elämässäni? Onko elämällä ylipäätään joku sitä itseään suurempi merkitys?

Vuosi sitten tähän aikaan, kun tein töissä ainoastaan kolmepäiväistä viikkoa, käytin mielelläni säästyneen ajan lukemiseen, blogin kirjoittamiseen ja youtubettamisen harjoitteluun. Talvella kokopäivätyöt sitten veivätkin jälleen vähän mennessään eikä harrastelulle löytynyt enää samalla tavalla resursseja. Enkä tiedä olisiko minulla ollut sen enempää sanottavaakaan, vaikka aikaa olisikin ollut. Viihdyn hyvin töissä ja pääsen toteuttamaan itseäni myös kahdeksan ja neljän välillä, joten luovaa energiaa ei välttämättä iltaisin ole enää niin paljon jäljellä.

Olen myös viimeiset viisi vuotta elänyt toipuvana saarnaholistina. Edellisessä elämässäni minulla oli jonkinlainen sanomisen pakko ja enemmän tai vähemmän vastaanottavainen yleisö sen purkamiseksi lähes viikoittain. Sittemmin olen iloinnut suunnattomasti siitä, ettei ole enää tarvetta olla välttämättä mitään mieltä mistään. Ja toisaalta siitä, että voin olla juuri sitä mieltä, mitä oikeasti olen. Ilman, että joutuisin laulamaan jonkun toisen lauluja, koska perheeni elatus olisi siitä kiinni. Vaikka olen siis edelleen todella innostunut minimalismista, olen huomannut, ettei minulla ole varsinaisesti tarvetta julistaa sitä muille. Ainakaan kovin pahasti! Pitkin kesää olen myös pohtinut vakavasti, että haluanko elää vielä ekologisemmin tai ryhtyä zero waste -hipiksi, jotta minulla olisi jälleen jokin uusi projekti, josta kirjoittaa blogiin.

Ihmiselle taitaa olla lajinomaista pyrkiä koko ajan jonnekin. Eteenpäin, ylöspäin, nopeammin, isommin. Ja toisaalta onnellisuutta koetaan kuitenkin usein juuri niissä pienissä hetkissä, kun ei olla pyrkimässä eikä pyristelemässä minnekään. Tyytyväisyys on todennäköisesti lopulta vain tasapainon sivutuote. Kun elämässä on sopivasti aikaa ja tilaa, tekemistä ja tavoitteita, lepoa ja olemista, seuraa siitä sekä sielun että ruumiin hyvinvointia. Liiallinen touhuaminen väsyttää ja toisaalta täysin tavoitteeton tekemättömyys puuduttaa. Tasapainokaan ei kuitenkaan välttämättä ole ratkaisu lopulliseen onnellisuuteen.

Olen neljäkymmentä, täysin terve, nautin valkoisen heteromiehen etuoikeuksista, vaikka pyrinkin suhtautumaan niihin tiedostavasti, ja elän tällä hetkellä juuri sellaista elämää, kuin olen aina halunnut. Silti välillä tulee olo, että onko tässä mitään järkeä tai mieltä. Jotkut ovat sitä mieltä, että elämä ilman toisen puolesta uhrautuvaa pyyteetöntä rakkautta ei ole mielekästä. Monet uskonnot taas elättelevät tarinaa jonkinlaisen jumalan tai oikean elämän tien mentävästä aukosta sydämessä, jota ei mikään muu voi täyttää. Väitän, että olen omalta osaltani kokeillut mm. nämä molemmat vaihtoehdot, niin pohjia myöten, kuin se ylipäätään itsekkäälle ihmiselle on mahdollista. En siis usko vastauksen löytyvän edes suurista kertomuksista, joilla monet myös mielensä pyrkivät täyttämään. Mitä jos onkin vain niin, kuten Yuval Noah Harari uudessa kirjassaan ”21 oppituntia maailman tilasta” toteaa:

Maailmankaikkeudella ei ole tarkoitusta, eikä ihmisen tunteillakaan ole tarkoitusta. Ne eivät ole osa suurta kosmista kertomusta – ne ovat vain ohimeneviä värähtelyjä, jotka tulevat ja menevät ilman erityistä tarkoitusta. Se on totuus. Koeta kestää.

Ehkäpä mielekkään elämän salaisuus onkin sen tarkoituksettomuuden hyväksymisessä, jopa tuon merkityksettömyyden rakastamisessa. Joten mitä jos lakkaisit turruttamasta itseäsi ylenmääräisellä kuluttamisella, sen synnyttämillä vastareaktioilla tai maailmoja syleilevillä tarinoilla? Voitko kuvitella lopettavasi ikuisen merkityksen metsästyksen ja tyytyväsi nauttimaan elämästä sellaisenaan? Mielestäni Milan Kundera muotoilee tämän erittäin kauniisti:

Merkityksettömyys, ystäväni, on olemassaolon ydin. Se on luonamme aina ja joka paikassa. Sielläkin, missä sitä ei haluta nähdä. Usein tarvitaan rohkeutta, jotta sen pystyisi näkemään järkyttävimmissäkin tilanteissa ja sitä voisi kutsua nimeltä. Mutta kyse ei ole ainoastaan sen tunnistamisesta, sillä merkityksettömyyttä täytyy myös rakastaa, sitä on opittava rakastamaan.

Tervetuloa merkityksettömyyden juhlaan!