Kategoriat
teemukuntoon yleinen

Täydellinen epäonnistuminen

Minun piti olla tänään elämäni kunnossa. Ja olenkin.
Huonoimmassa sellaisessa. Varttia vaille kolme iltapäivällä minun oli tarkoitus kuopia lähtöviivaa Paavo Nurmen patsaalla, varttia kevyempänä kuin olen. Luojan kiitos Helsinki City Marathon on peruttu, koska jos yrittäisin juosta sen nyt, en näkisi enää huomista. Elokuussa lanseeraamani, vauhdilla alkanut #teemukuntoon – itseni minimalisointiprojekti on virallisesti epäonnistunut täysin. Ensimmäinen kolmannes sujui hyvin, mutta siihen se sitten tyssäsi. Seuraa kootut selitykset, lähinnä itselleni.

Marraskuussa tiesin, että ollaan koko prosessin kriittisimmillä hetkillä, mutta en osannut varautua siihen, että marraskuukausia tulisikin neljä peräkkäin! Olen jo vuosia sitten diagnosoinut itselleni keskivaikean kaamosmasennuksen ja tällä kertaa se sitten iski täydellä voimalla. Tähän kun lisää Woltin rantautumisen vihdoin myös tänne periferiaan, oli katastrofin ainekset joka hetki muutaman klikkauksen päässä.

Ja kun marraskooma lopulta kevätauringon ensisäteiden myötä hellitti, ehdin iloita energisemmästä olosta, ja siitä, että syksyllä karistetuista kiloista vain puolet oli tullut takaisin, melkein kokonaisen viikon. Vaikka maailmanlopuntunnelmainen zombie apocalypse aiheutti itsessäni enimmäkseen jännityksen sekaista hilpeyttä, oli neljän seinän sisään lukittautumisella kuitenkin yllättävän tuhoisat vaikutukset ekstrovertin kevätpörriäisen sielunelämälle.

Kaikeksi onneksemme onnistuimme myös töissä tarttumaan poikkeustilanteen tarjoamaan bisnesmahdollisuuteen, minkä seurauksena meillä on poikkeusoloista huolimatta ollut poikkeuksellisen paljon töitä. Kun kollegani kaiken lisäksi joutui kuukausi sitten sairaslomalle (ei koronan vuoksi), olen saanut tehdä töitä melkein kahden edestä ja puhelimeni on soinut lähes tauotta. Tällaisten työpäivien jälkeen viisainta olisi ollut lähteä välittömästi ulos, mutta useimmiten olen kaatunut uupuneena suoraan päiväunille.

Ihmisellä on perinteisesti tapana yliarvioida pienten valintojen ja muutosten vaikutusta lyhyellä tähtäimellä ja aliarvioida niitä pitkässä juoksussa. Näin kävi jälleen kerran minullekin. Vaikka syksyllä kolme kuukautta uutta elämäntyyliä oli sujunut suhteellisen helposti, vanhoihin tottumuksiin oli helppo lipsahtaa yksi pieni valinta kerrallaan. Kun yksittäisiä juoksulenkin väliinjättämisiä, kotiinkuljetettuja pikaruokatilauksia, Netflixin äärellä pitkäksi venähtäneitä iltoja ja vielä yhden oluen avaamisia laitetaan peräkkäin riittävän monta, syntyy korkoa korolle -ilmiön vaikutuksesta totaalinen romahdus, johon verrattuna maailmanlaajuisen pandemian talousvaikutukset ovat vielä kevyttä.

Kaikki: peruttu

Yhdessä monista viruksen tavoin riehuvista karanteenimeemeistä kerrotaan William Shakespearen kirjoittaneen aikanaan ruttoeristyksessä Kuningas Learin. Oma kirjoittamiseni sen sijaan on ollut koronteenin aikana todella tuottamatonta. Etätöihin tottuneena kotitoimiston pito on onnistunut kyllä mainiosti, mutta kahdeksan tunnin läppärin äärellä istuskelun jälkeen on ollut lähes mahdotonta saada palautettua itsensä vielä illalla ruotuun ja kirjoitusmoodiin. Säännölliset ja terveelliset elämäntavat olisivat tietenkin auttaneet tässäkin asiassa, mutta ne ovat karanneet ulottumattomiini kilpaa karvapalloksi räjähtäneen castaway-lookini kanssa.

Koska kaikki suunnittelemani kesän kohokohdat: maratoonit, festivaalit ja kirjoitusresidenssi Vipp Shelterissä on peruttu, päätin poiketa myös minimalistisesta ostospolitiikastani, ja hankin Otavan kirjasäätiöltä saamallani apurahalla jo vuosia haaveilemani vinyylilevysoittimen sekä kymmenkunta lp-levyä. Tästä on sentään ollut kirjoittamisenkin kannalta hyötyä, koska yhden vinyylin puolikas toimii loistavana luonnollisena munakellona kirjoittamisen rytmittämiseksi. Tulee noustua säännöllisesti ylös puolen kääntöä varten, ja levyn vaihtuessa on luontevaa pitää vähän pidempi paussi. Kyllä tästä vielä kirja tehdään.

WIN = What Is Next

Tämän viikon maanantaiaamuna karvas totuus kuitenkin katsoi minua syvälle silmiin ja suoraan sieluun: vaaka näytti ensimmäistä kertaa elämässäni järkyttävää kolminumeroista lukemaa: 102,2 kg. Minulta pääsi melkein itku. Syömisestäni oli lähtenyt kontrolli täysin, enkä ole pystynyt juoksemaan moneen kuukauteen. Kuitenkin ehkä kevään ja tämän alkuperäisen tavoitepäivän läheisyyden ansiosta täydellinen lamaannukseni vaihtui vihdoinkin sisuuntumiseen. Nyt tämä perkele saa luvan loppua!

Vaikka en ole onnistunut toteuttamaan ketterän kehittämisen fail fast, fail forward -periaatetta, ainakin olen onnistunut feilaamaan maxilla. On aika asettaa uusi realistisempi tavoite ja ennen kaikkea etsiä keinot ja ne pienet valinnat sen toteuttamiseksi. Koska tämä vuosi on selvästi koronan vuoksi peruttu, on luontevaa siirtää myös omaa maaliviivaani vuodella eteenpäin.

Nyt olen jo muutaman päivän ajan onnistunut syömään terveellisesti ja kohtuullisesti, välttämään alkoholia sekä tekemään päivittäin vähintään tunnin mittaisen kävelylenkin, joten toivoa jälleen on. Ja vaakakin on palannut takaisin näyttämään neuvolalukemia. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka ensi vuoteen, joten toivokaamme, että onni, voima, sisu, kestävyys, karanteeni, luovuus, ilo, vimma, jumalat ja humalat ovat kanssamme.

Reilannu vaan taksilla
Ja ku feilannu ni sit feilannu maxilla

Ruger Hauer
Kategoriat
teemukuntoon

#teemukuntoon: 1. kolmannes

Kolme kuukautta on kulunut siitä, kun päätin aloittaa vähän tervellisemmät elämäntavat ja liikakilojeni minimoinnin. Lähtöpainona oli 99,4 kg, joka oli minun ruumiinrakenteella todella paljon. Tavoitteena optimaalinen 75 kg ensi vuoden toukokuussa, jolloin on tarkoitus myös juosta Helsinki City Maraton alle 4,5 tuntiin, 25 kg kevyempänä kuin projektin alkaessa.

Ensimmäinen kolmannes on sujunut odotetun helposti. Lähes 11 kg on lähtenyt ja painonpudotuksen tavoitevauhdista on ollut hieman etumatkaakin. Olo on nyt jo älyttömän paljon kevyempi. On helpompi hengittää eikä polviin satu seisomaan noustessa. Lenkilläkin alkaa sykkeet pysyä järkevissä rajoissa. Olen tehnyt aika tarkkaan kolme hölkkää viikossa ja pyrkinyt muina päivinä kävelemään älykellon vaatiman arkiliikuntatavoitteen täyteen. Tosin kiihkeimmän alkuinnostuksen lopahdettua on välipäiviäkin tullut.

Ruokavalion osalta lounassalaattilinja on pitänyt erittäin hyvin ja muutenkin olen onnistunut keventämään aika mukavasti. Minkäänlaista totaalikieltäytymistä en ole harrastanut, joten välillä on vähän tullut herkkujakin syötyä/juotua, mutta melko tarkkaan kohtuuden rajoissa on pysytty. Lokakuussa kokeilin täysin lihatonta linjaa, mikä oli yllättävän helppoa, kun aika vähän enää muutenkaan on tullut lihaa syötyä. En silti kokopäiväkasvissyöjäksi taida olla ryhtymässä edelleenkään.

Näin marraskuussa pimeyden voimien kokoontuessa ihmistä vastaan ollaan tietysti projektin vaikeimmassa vaiheessa ja urakan synkimmillä kohtalonhetkillä. Elimistö huutaa iltaisin suklaata ja punaviiniä ja 12 tunnin talviunia joka aamu. Lenkillä räntä piiskaa naamaa ja on yhtä aikaa kylmä ja kuuma. Tuntuu ettei salaatti anna riitävästi energiaa, ja pizzankuvat pyörivät silmissä jatkuvasti. Nytkin joutuu melkein huijaamaan itsensä lenkille uuden soittolistan ja saunaan pääsyn toivossa. Täytyy vain koittaa pitää mielessä ikiaikaiset totuudet, että paino kyllä tippuu kunhan kuluttaa enemmän kuin syö, ja että kaikki liha tottelee kuria!

Se kuka leikkiin lähtee, se marraskuun kestäköön!

Ruger Hauer