Et ole osa suurta kertomusta

Kaksi vuotta sitten päätin ryhtyä minimalistiksi. Karsin elämästäni kaiken, mikä ei ollut tarpeellista tai tuottanut enää iloa. Olen opetellut keskittymään siihen, mikä minulle on tärkeää ja olennaista. En puuduta enää itseäni turhalla ylenmääräisellä kuluttamisella, jatkuvalla aivottomalla viihteellä tai pyrkimällä jatkuvasti jonnekin. Monen asian suhteen fear of missing out on vaihtunut joy of missing outiksi. Viimeisimpänä olen luopunut henkilökohtaisesta Facebook-tilistä ja Twitterin käytöstä yli kymmenen vuoden jatkuvan puhelimen rapsuttelun jälkeen. Nyt minusta tuntuu siltä, että mitä vähemmän yritän elää, sitä paremmin voin. Ja elän.

Muutama viikko sitten sain puhua aiheesta rakastamani Fight Club -elokuvan 20-vuotisnäytöksessä. Puheeni muodostui osittain tasan vuosi sitten kirjoittamistani Maksimalistin tunnustuksista ja jatkui näin:

Miksi minimalismi on vastakulttuuria?

Aivojemme softwaren tuotekehitys päättyi ilmeisesti noin 50 000 vuotta sitten. Evoluutio ajaa meitä edelleen metsästäjä-keräilijän vaistoilla ja logiikalla: se kenen luolassa on eniten tavaraa, selviää kylmästä talvesta parhaiten. Geenien ohjaaman hamstraamisen lisäksi kaipaamme suuria kertomuksia, koska tarinankerronnan taito erottaa meidät muista kädellisistä. Kertomukset ovat ikään kuin yksinkertaistettuja ratkaisuja elämään ja sen ongelmiin. Valitettavan usein ne ovat kuitenkin vain us & them -tyyppisiä oikeassa olemisen manifesteja, joista kirjoitetaan ainoastaan voittajien historiaa. Mutta maailma on kompleksinen ja ongelmat usein systeemisiä ja mutkikkaita. Todellisuudessa tarina ei ratkaise.

Jälkimodernissa nykyajassa yksittäisistä suurista kertomuksista on pitkälti luovuttu. Ilmastoahdistus voitaneen luokitella viimeisimmäksi saman kokoluokan tarinaksi. Näitä jo pääosin sammuneita kertomuksia ovat olleet mm. monet uskonnot, nationalismi, kolonialismi, maailmansodat ja suuret lamat. Tilalle on tullut liberaali tarinoiden tavaratalo, josta jokainen voi valita haluamansa rusinat loputtomasta määrästä pullia, ja luoda itse oman tarinansa löytääkseen merkityksen ja tarkoituksen elämään. Tämä johtaa helposti konsumerismiin, jossa kulutetaan hyödykkeiden lisäksi ideologioita ja lifestyleä. Teemme työtä, jota vihaamme ja käytämme rahaa, jota emme ole vielä ansainneet ostaaksemme asioita, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme edes pidä.

Valittua tarinaa vahvistetaan edelleen rituaaleilla ja uhraamalla. Yli 50 000 euroa maksaneen BMW:n ostaja ylistää hankintaansa lähipiirilleen, tai vähintään itselleen, koska on tehnyt niin suuria uhrauksia sen eteen. Näin tarina vahvistaa itseään. Sosiaalisessa mediassa rakennamme sitä edelleen luomalla itsemme uudelleen Facebookissa tai lavastamalla elämäämme Instagramissa. Henkilö vitun brändi. Uutta iPhonea on hiveltävä jatkuvasti. Valtasormus pitää meidät yötä päivää kaiken näkevien algoritmien otteessa. My Precious! Pikkuhiljaa asiat, jotka omistat, alkavat omistaa sinut.

Sinä ≠ omaisuutesi

Sinä et kuitenkaan ole autosi tai merkkivaatteesi. Et omaisuutesi tai kotisi sisustustyyli. Mietitkö koskaan millainen sohva kuvastaisi sinun persoonallisuuttasi? Minä mietin millainen on persoona, jota voi kuvastaa sohvalla. Kukaan ei kuollessaan mieti, että näkyykö kello. Tai että olisinpa tänään rikkaimmillani. Jokainen syntyy ja kuolee minimalistina. Onnellinen se, joka ymmärtää myös elää niin. Vasta kun on luopunut kaikesta, on vapaa tekemään mitä vaan.

I found freedom.
Losing all hope was freedom.

”Elämän tarkoitus on olla ihan sika onnellinen.” Miten sitten voi elää onnellisena? Usein kuulee sanottavan, että ihmiset ovat nykyään masentuneita juuri siksi, koska elämästä puuttuu tarkoitus ilman suurten kertomusten antamaa merkitystä – kun tarina ei enää ole uskottava tai ikioman luominen ei onnistu. Minä väitän, että emme ole masentuneita, koska meiltä puuttuu päämäärä ja kertomus, vaan koska etsimme sitä turhaan!

This is your life and it’s ending one minute at a time. Kokeilepa viettää minuutin hiljainen hetki suurten kertomusten muistoa kunnioittaen. Laita halutessasi silmät kiinni tai pidä ne auki. Voit keskittyä hengitykseen tai antaa vain ajatusten tulla ja mennä. Voit myös laskea, kuinka monta kertaa tekee mieli tarttua puhelimeen.

Maailmankaikkeudella ei ehkä olekaan tarkoitusta tai suurta kosmista yhtenäisteoriaa. Olemme vain ohimenevää värähtelyä, joka tulee ja menee ilman sen erityisempää tarkoitusta. Emme ole kauniita ja ainutlaatuisia lumihiutaleita. Kinoksessa kaikki näyttävät kuitenkin samalta. Toiset vain joku ohimenevä elämän ajokoira on saattanut värjätä aurinkoisemmiksi. Minimalismi on tarpeettoman tavaran lisäksi tarpeettomasta tarinasta luopumista. Olemassaolon ydin onkin merkityksettömyydessä, sen tunnistamisessa, tunnustamisessa, hyväksymisessä ja lopulta rakastamisessa. Et ole osa suurta kertomusta. Ei ole mitään suurta kertomusta.

Minimalistin jouluvaellus

Ensimmäiset päivät New Yorkissa on tullut viiletettyä tukka putkella ympäri Manhattania ja lopulta tapaninpäivänä Brooklyniin. Onpahan ollut melko erilainen joulu. Toistaiseksi kaikki on sujunut lähes täydellisesti ja reissu on jo ylittänyt odotukset monta kertaa. Ja yli puolet on vielä jäljellä!

Saapumisiltana jännitti aika paljon ja ensimmäisen metromatkan aikana tuntui, kuin olisin kävellyt sisään tuttuun elokuvaan, jota en ole kuitenkaan vielä nähnyt. Enkä ollut ihan varma oliko kyseessä kauhuleffa vai draamakomedia. Coca-Cola maistui erilaiselta, mutta ihmiset olivat oikein ystävällisiä. Ensimmäinen yö Queensissa oli melko katkonainen. Edelleenkin olen selvästi eri aikavyöhykkeellä ja heräilen aamuöisin useasti, mutta onneksi olen hyvä nukahtamaan uudelleen. Pakko myöntää, että vaikka aluksi jopa vähän pelotti, meni se ohi kuitenkin viimeistään keskellä ruuhkaista Manhattania. Tajusin viihtyväni täällä erittäin hyvin.

Jouluaatto kului kaupungin ydintä ristiin rastiin ravaamalla ja pakollisia nähtävyyksiä [=korkeita rakennuksia] tsekkailemalla. Rokckefeller Centerillä oli hieman ruuhkaa joulukuusen ympärillä, mutta ei mitenkään aivan älyttömästi. Ainut pettymys oli Applen Fifth Avenuen kaupan remontti. Onneksi Grand Centralin myymälä oli aivan positiivinen yllätys. Sain erittäin ystävällistä palvelua, vaikka en ostanutkaan mitään. Sen verran joulushoppailin, että hankin Adidaksen lippulaivakaupasta uudet Ultra Boostit, koska vanhat olivat puhki sekä päältä että pohjasta. Majapaikkani oli parin korttelin päässä Times Squareltä mahtavassa vanhassa pienessä kerrostalossa. Muutaman paikallisen oluen maistoin ja söin keskiverron burgerin iltapalaksi Heartland Breweryssä, koska paremmat paikat sulkivatkin ovensa tavallista aikaisemmin. Aattoilta kului muutaman viskisiivun ja paikallisen Netfilixin joulushow-valikoiman parissa.

Joulupäivänä jonotin aamiaiselle Ellen’s Stardust Dineriin, jonka pannukakut olivat kyllä pettymys, mutta tarjoilijoiden lauluesitykset ihan tasokkaita. Suuri osa ravintoloista ja kaupoista oli suljettuna ja jäin vaille perinteistä parranajoa, josta olin haaveillut, mutta suuntaan The New York Shaving Companyyn uudelleen tulevana lauantaina. Sen sijaan kävin katselemassa Vapaudenpatsasta Battery Parkista ja tein pyhiinvaellusmatkan Carrie Bradshawn portaille. Nautin myös ensimmäisen ”kaupungin parhaista pizzoista” Bleecker Streetillä ja oli kyllä pakko todeta, että rima on melko korkealla. Omistaja oli itsekin sitä mieltä, että ”gotta agree.”

Pienen välikuoleman jälkeen suunnistin hyvissä ajoin Radio City Music Halliin kokemaan perinteisen Christmas Spectacular Starring the Rockettes -joulushown. Ensimmäistä kertaa väenpaljous ja ruuhka alkoivat hieman käydä iholle ja ihmiset tuntuivat pyörivän päämäärättömästi joka suuntaan. Itse tapahtuman jono eteni kuitenkin erittäin mutkattomasti ja pian sainkin jo skumppalasin kouraani. Tarjoilijatar tosin kysyi papereita, koska näytin kuulemma puolet nuoremmalta! Täytyy todeta, että illan aikana minimalistia vietiin maksimaalisella intensiteetillä kuin litran mittaa. Paikka oli upea ja esitykseen kuului iso orkesteri, nelisenkymmentä tanssijaa, kymmenkunta laulajaa, joulupukki, 3D-elokuvan pätkä, paljon valoa, väriä, ääntä ja konfettia sekä tietenkin eläviä lampaita ja kameleita.

Tapaninpäivänä suunnistin kohti Brooklyniä ja ylitin komean sillan kävellen. Agendalla oli jälleen ”kaupungin ja koko maan parasta” pizzaa enkä ollut ainut, joka oli saanut saman idean. Juliana’s on sillan kupeessa sijaitsevan perinteisen Grimaldi’sin viereen avattu legendaarisen Patsy Grimaldin näyttävä paluu pizzabisnekseen kymmenen vuotta edellisen myynnin jälkeen. Molempiin ravintoloihin oli kymmenien metrien jono, mutta pakko myöntää, että kannatti värjötellä reipas tunti ulkona. Pizza oli kerrassaan hämmentävän hyvää. Annan lopullisen tuomion kuitenkin vasta, kun olen maistanut vielä muutaman muunkin version.

Pizzailun jälkeen päätin kävellä Brooklynin halki majapaikkaan Bushwickiin. Se ei välttämättä ollut kaikkein hohdokkain ideani matkan varrella, mutta tulipa nähtyä satama-aluetta, vanhoja teollisuusrakennuksia sekä juutalaiskorttelit samalla reissulla. Olin tarkoituksella valinnut pariksi seuraavaksi yöksi vähän edullisemman majapaikan paikallisen aikuisrockarin vanhasta betoniloftista ja vaikka pieni alkujärkytys meinasi iskeä jo vähän väsähtäneeseen reissaajaan, oli kokemus juuri sitä mitä haettiin. Epämukavuusalueen reunalla nukuin pitkät yöunet ja valmistauduin koluamaan Brooklyniä hipsteritutkan alla. Rakennusta vastapäätä löytyi heti viehättävä City of Saints -kahvipaahtimo, jossa nautin ensimmäisen kupin joeta ja suunnistin kohti Williamsburgia. Second breakfast latte löytyi The Beanistä ja sitä siemaillessa naputtelin samalla ihan muina minimalisteina tämän bloggauksen ja kuvittelin sulautuvani paikallisten joukkoon. Läppäreitä naputellaan, viereisessä pöydässä ommellaan ja sitä seuraavassa piirretään. Kyllä kai näinkin voisi elää.

Älä osta (melkein) mitään – minimalisti ostoksilla

Älä osta melkein mitään.

Älä osta mitään -vuoteni alkaa olla loppusuoralla ja se on onnistunut yllättävän hyvin. Olen tietenkin ostanut ruokaa ja muita pakollisia päivittäistavaroita, mutta en juurikaan vaatteita tai muita isompia hankintoja. Idea kokonaiseen ostoksettomaan vuoteen alkoi kypsyä viime vuonna Älä osta mitään -päivän aikoihin. Vaikka olin ollut silloin minimalisti jo yli puolen vuoden ajan, ja luopunut turhasta ostamisesta, olin edelleen tehnyt joitakin isompia hankintoja, joihin kului tietysti rahaa ja ennen kaikkea aikaa. Esimerkiksi kameraostoksilla halusin tehdä ostopäätökseni huolella ja huomasin käyttäväni useita iltoja hintavertailuihin, arvosteluiden lukemiseen ja erinäisten Youtube-videoiden katseluun. Ja tottakai ostoksiin piti myös hankkia rahat olemalla töissä ja luopumalla niiltä osin vapaa-ajasta.

Koska pidän itseni haastamisesta ja erilaisista projekteista, päätin kokeilla olisiko minusta kokonaisen vuoden mittaiseen ostolakkoon. Määrittelin itselleni säännöksi, että rikkoutuneen tavaran tilalle on lupa hankkia uusi, mikäli se on aivan välttämätöntä. Muutaman pakollisen hankinnan olen joutunutkin tekemään ja pari enemmän tai vähemmän tarpeellista, mutta oman elämänlaadun kannalta itselleni olennaista ostosta on tullut tehtyä.

Mitä sitten olen ostanut?

Ensimmäinen pakollinen poikkeama ostamattomuuteen tuli vastaan kesällä, kun juoksukenkäni tulivat tiensä päähän. Olen joskus aiemmin tehnyt sen virheen, että kuvittelin lenkkareiden kestävän yli tuhat kilometria, mutta onnistuin silloin juoksemaan pohkeeni täysin tukkoon, mistä seurasi useamman vuoden ongelmat ja täysi motivaation menetys koko harrastusta kohtaan. Koska elokuun maratonille oli vielä aikaa ja monta lenkkiä edessä ennen sitä, päätin investoida kesälomarahoista uudet juoksukengät. Vanhat eivät siis olleet varsinaisesti rikki, mutta käytännössä käyttökelvottomat, joten soin itselleni omien sääntöjeni vapaan tulkinnan näiltä osin.

Hellekesän seurauksena jouduin myös tekemään (lähes) pakollisen päivityksen kuulokeosastoon. Olin jo parin vuoden ajan lenkkeillyt isot Beats Studiot päässä kesät talvet, ja varsinkin kylmillä ilmoilla ne lämmittivät korvia oikein mukavasti. Kolmenkymmenen asteen helteessä sen sijaan meinasin hukkua niagaraan ja kuolla luurit päässä lämpöhalvaukseen. Tajusin, etten selviä maratonista hengissä, ellen vaihda huomattavasti kevyempiin. Niinpä päädyin ostamaan näppärät Applen Airpodit enkä ole kyllä katunut hetkeäkään. Sorruin myös ilmeisesti auringonpistoksen seurauksena ostamaan itselleni kesätuoksun, joka olkoon Älä osta mitään -vuoteni virallinen synti ja häpeä – suloinen turhake.

Farkkuepisodistani olen jo aiemmin kertonutkin ja valitettavasti jouduin syksyllä jälleen hankkimaan uudet, kun vanhat kuluivat puhki. Tällä kertaa päädyin rajuun ratkaisuun ja ostin housuni H&M:ltä. Kävin kyllä ensin kiertämässä kolme paikallista kirpputoria, mitä en ole tehnyt vuosikymmeniin(!), josko olisin löytänyt niiltä sopivat, mutta yhtään oikean kokoisia tai edes välttävän mallisia ei osunut kohdalle. Koska mikään merkki tai edes korkea hinta ei ole onnistunut takaamaan farkkujen kestävyyttä käytössäni, päätin siirtyä suosiolla halvempiin. Myös parit uudet alushousut jouduin ostamaan, kun vanhoista puuvillaisista alkoi näkyä läpi. Näiden lisäksi lähes kaikki t-paitani ovat kuluneet puhki ja sukkia on jäljellä enää muutamat ehjät, mutta yritän sinnitellä niillä vielä vuoden loppuun asti.

Onnistuneen vuoden päätän matkustamalla jouluksi ja uudeksivuodeksi New Yorkiin. Tämä on samalla 40-vuotislahja itselleni. Ja koska en ole lentänyt enkä autoillut vuosiin, aion tehdä tämän ensimmäisen mannertenvälisen matkani hyvällä omallatunnolla ilman ilmastoahdistusta. Enkä osta tuliaisia, vaan panostan itse kokemukseen.

Ensi vuonna aion jatkaa hyvinkin samaa linjaa ostosten suhteen. Vähän joudun uusia vaatteita hankkimaan rikkinäisten tilalle, mutta mitään ostoslistaa en ole tämän vuoden aikana tammikuuta varten kerännyt. Enkä kyllä oikeasti tarvitsekaan mitään, mitä minulla ei jo olisi.

Huomenna on jälleen Black Friday ja Älä osta mitään -päivä. Kumpaa sinä vietät?

Lyhyt haastatteluni aiheen tiimoilta perjantaina noin klo 10.45 Ylen Radio Suomen Päivässä.