iZensä hyväksyminen

Pimeän väistyessä ja lämmön lisääntyessä olen jälleen huomannut, miten valollakäyvä sitä voi ihminen ollakaan. Ei enää merkkiäkään talvikuukausien väsymyksestä tai aikaansaamattomuudesta. Kuluneella viikollakin heräsin parina aamuna jo viideltä aamulenkille! Kun aurinko alkoi viimein tekemään keväästä totta, tuli terassikausikin avattua loppuviikosta heti useamman illan istumisella. Tapasin muutamia ystäviäni ja kuulumisten vaihdon ohessa keskustelimme kaikkien kanssa myös lempiaiheestani, minusta. Toki monesta muustakin. Saatoimme jokusen tuopin ja viinilasinkin siinä samalla kumota.

Vastailin pitkin viikkoa myös Kodin kuvalehden verkkotoimittajan kysymyksiin minimalismistani. Terassikeskusteluiden ja haastatteluvastauksien muotoilun tiimellyksessä tein uusia havaintoja itsestäni ja tulin siihen tulokseen, että olen saavuttanut jonkin uudenlaisen zenin suhteessa omaan elämääni. Olen kyllä pitkään jo ollut onnellinen tilasta, jossa koen olevani ja suunnasta, johon olen matkalla, mutta joku uusi tyytyväisyyden taso on nyt ollut aistittavissa. Voi hyvin olla, että se johtuu vain auringonpaisteesta ja ystävistä, mutta koen itse, että kohta vuosi minimalistina on alkanut vaikuttamaan ulkonaisen yksinkertaistamisen lisäksi pikkuhiljaa oikeasti myös sisältä päin.

Vaikka en ole koskaan ollut mitenkään kovin kunnianhimoinen tai tavoiteorientoitunut, on minulla poikkeuksetta aina ollut tekeillä jokin itseni kehittämisen projekti. Ja vaikka pidän itseäni hyvin mukavuudenhaluisena ja luontaiseen laiskuuteen taipuvaisena enkä mielestäni ole saanut elämässäni aikaan mitään mainittavaa, minulla on silti aina ollut halu kasvaa ihmisenä “paremmaksi”. Kun keskustelin samasta uskonnollisesta taustasta tulevan ystäväni kanssa tuon kulttuurin kelpaamattomuuden, parannuksenteon ja kilvoittelun vaatimuksesta, tulin ensimmäistä kertaa ajatelleeksi, että siitäköhän taustasta myös omat jatkuvan parantamisen projektini nousevat. Olen mielestäni entisenä ammattiuskovaisena ollut aina uskontoskenessä kuin kala vedessä, enkä ole itse kokenut sitä koskaan erityisen raskaana, kuten monet muut. Minulle ei ole kuitenkaan aiemmin tullut mieleen, miten paljon se on mahdollisesti vaikuttanut ajatteluuni ihmisenä kasvusta. Tai sitten olen vain ihmisenä sellainen, jolla on aina jokin päänsisäinen muutosjohtamisen prosessi käynnissä.

Olen kuitenkin hiljattain huomannut, että suhtaudun nykyään projekteihini entistäkin hyväntahtoisemmin. Jopa hieman huvittuneena. Enkä koe niissä samanlaista epäonnistumisen tai pettymyksen mahdollisuutta kuin aiemmin. Tämä saattaa johtua toki myös ikääntymisestä ja siitä, että alkaa pikkuhiljaa olla sinut itsensä kanssa, mutta uskon, että minimalismilla on ollut myös vaikutusta. Kun olen oppinut olemaan tyytyväinen siihen mitä minulla jo on, olen oppinut myös hyväksymään itseni paremmin sellaisena kuin jo olen. Minusta tuntuu, että olen saavuttanut jonkinlaisen oman elämäni flow-tilan.

Olen miettinyt ovatko ylenmääräinen shoppailu, hamstraaminen, kerskakulutus tai keräily vain keinoja kokea itsensä kokonaisemmaksi ja paremmaksi ihmiseksi? Tai päin vastoin, ovatko minimalismi, zero waste, veganismi tai konmarittaminen tapoja tuntea itsensä ehjäksi ja hyväksytyksi? Kuinka tyytyväinen sinä olet itseesi ja elämääsi? Millaista elämäsi olisi, jos hyväksyisit itsesi juuri sellaisena kuin nyt olet?

Miten voitat pelkosi nyt?

Mitä sinä pelkäät? Mikä on se asia tai päätös, jonka tiedät, että sinun tulisi tehdä tänään tai mieluiten jo eilen, mutta minkä tekemistä edelleen välttelet ja siirrät tuonnemmaksi? Mitä asioita pakenet yltiöpäiseen kuluttamiseen? Tai ympärivuorokautiseen työntekoon, ylensyömiseen, väkivaltaan, rahan perässä juoksemiseen tai itsesi rääkkäämiseen? Mitä päätöksiä jätät tietoisesti tai tiedostamattasi tekemättä, kun huuhtelet aivosi ajatuksineen kaatokänniin tai Netflix-maratonilla koomaan? Minkä pelon olet jättänyt kohtaamatta, kun purat ahdistustasi raivoamalla liikenteessä, räyhäämällä lapsille tai trollaamalla sosiaalisessa mediassa?

Me ihmiset useimmiten tiedämme melko tarkkaan mitä meidän tulisi tehdä toisin, jotta elämänlaatumme oikeasti paranisi ja saisimme aikaan niitä asioita, joita todellisuudessa haluamme tehdä. Ongelma ei ole siinä, ettei meillä ole aavistustakaan, mitä pitäisi tehdä. Vaan siinä, että emme vain tee niin. Suurimmalla osalla meistä on myös kokemusta siitä, että kun saamme viimein puristettua kaiken tahdonvoimamme tai väsymme keksimään sijaistoimintoja, ja päätämme lopulta tehdä sen, mitä täytyy tehdä, se ei olekaan niin vaikeaa! Siihen ei menekään loputtomasti aikaa eikä se vaadikaan sen enempää energiaa kuin meillä on käytettävissä. Ja vaikka sen tekeminen olisi kuinka haastavaa ja raskasta, lopputulos on aina sen arvoinen.

Jos odotamme etukäteen täydellistä varmuutta tai valmistaudumme loputtomasti pienentääksemme riskejä, emme saa koskaan aikaiseksi mitään. ”Se, että jokin päätös tai valinta pelottaa, kertoo siitä, että olemme tekemässä juuri oikeita asioita”, sanoi Zen Habits -bloggaaja Leo Babauta tuoreessa haastattelussaan. Koska ihmisellä on taipumus pyrkiä nopeaan tarpeentyydytykseen ja mahdollisimman helppoon onnellisuuteen, me useimmiten pakenemme tuota pelkoa tai epämukavuutta Facebookiin, Netflixiin, shoppailuun, bileisiin tai kiireellisiin mukatärkeisiin tehtäviin. Tai annamme pelolle vallan ja alamme kertoa itsellemme kauhutarinaa, kuinka epämukavan päätöksen tekeminen saa varmasti koko elämämme luisumaan hallitsemattomaan alamäkeen. Murehdimme etukäteen kaikkia mahdollisia seurauksia, joita haastava päätöksenteko täydellisesti epäonnistuessaan voisi tuoda tullessaan.

Todellisuudessa meidän tulee vain kohdata pelko silmästä silmään. Istua alas ja hengittää syvään. Tarkkailla pelon aiheuttamia tuntemuksia. Puristaako rinnasta, hikoileeko kädet, nouseeko iho kananlihalle, täriseekö polvet? Anna näiden asioiden vain tapahtua äläkä vedä niistä mitään johtopäätöksiä, koska tällöin vain ruokkisit pelkoa entistä enemmän. Mitä sitten, vaikka kätesti hikoilevat? Ei siihen kuole. Se että sydämesi hakkaa kahta kovempaa, kertoo vain siitä, että olet astumassa uteliaisuusalueelle ja unelmiesi toteutumiseen johtava polku alkaa seuraavalla askeleella. Tämä pelko on ystäväsi. Voit oppia odottamaan sitä innolla panikoinnin sijaan. Aloita pienin askelin ja tee vähän pienempiä päätöksiä ensin. Tule tutuksi pelkosi kanssa ja opi sietämään vaikeiden valintojen aiheuttamaa jännitystä. Ja vaikka jokin päätös osoittautuisi vääräksi, sittenpä ainakin tiedät ja voit oppia kokemuksesta. Ei siitä maailmanloppua tule. Ensi kerralla osaat tehdä entistäkin parempia valintoja.

Ja sitten vain teet sen mitä pitää.

Soitat vaikean puhelun. Maksat maratonin osallistumismaksun. Viet viimeisen tupakka-askin roskikseen. Jätät karkkipussin kaupan hyllylle. Pyydät kiinnostavaa ihmistä kahville. Leikkaat luottokorttisi palasiksi. Haet unelmiesi työpaikkaa. Kerrot kumppanillesi, että haluat erota. Vaihdat eteisen palaneen lampun. Alat meditoimaan joka aamu kaksi minuuttia. Teet ostotarjouksen asunnosta. Pyydät tai annat anteeksi. Luovut Muumimuki-kokoelmastasi. Istut kirjoittamaan runoja. Järjestät sukkalaatikkosi ja heität rikkinäiset ja parittomat sukat roskiin. Laitat auton myyntiin. Vedät lenkkarit jalkaan ja astut ovesta ulos. Tiskaat paistinpannun heti ruoanlaiton jälkeen. Poistat Facebookin puhelimesta. Irtisanot vuokrasopimuksen. Tilaat pizzan sijaan salaatin. Kerrot puolisollesi, että haluat lapsen. Varaat ensimmäiset lennot maailmanympärimatkalle. Kosit elämäsi ihmistä. Pyydät ansaitsemasi palkankorotuksen. Kaadat viinat viemäriin. Myyt television. Alat säästää säännöllisesti. Palautat myöhässä olevat lainat kirjastoon. Hankit koiran. Irtisanoudut töistä. Lopetat lihansyönnin. Teet tarkan budjetin. Eroat kirkosta. Aloitat lihansyönnin. Kelaat videokasetin alkuun.

Just. Tee se nyt.