Seuraavaksi minimoin minut – #teemukuntoon

Astuin eilen kesäkauden jäljiltä vaa’alle ja totesin tuhonneeni itseni! Edelleen olen kuulemma neuvolassa punnittavaa mallia (99,4 kg), mutta aivan liian lähellä reunaa ”tosimiesten” puolelle. Olen reilun kahden minimalistivuoden aikana näköjään lähinnä investoinut itseeni ja hankkinut 25 lisäkiloa solakkaan varteeni. Niistä suurimman osan viimeisen vuoden sisällä. Vielä viime kesänä tähän aikaan olin edes jonkinlaisessa juoksukunnossa ja selvisin elämäni ensimmäisestä maratonista hengissä. Tuota pitkään haaveiltua saavutusta sekä samaan aikaan täyttyneitä pyöreitä vuosia onkin sitten tullut juhlistettua oikein urakalla. Tämä 40 v. taiteilijajuhlavuosi on onneksi ensi viikolla tulossa päätökseen. Nyt on aika ryhdistäytyä ja hankkia jälleen uusi elämä.

Omaisuuden ja ostamisen minimalisoinnin jälkeen on aika keskittyä epäterveellisten elintapojen nitistämiseen ja liikakilojen konmarittamiseen. Tavoitteenani on päästä eroon ylimääräisestä painolastista seuraavan 9 kk:n aikana. Olen siis raskaana ja odotusaikani päättyy, kun juoksen Helsinki City Maratonin 16.5.2020 alle 4,5 tuntiin. Tavoite on kova ja tulee vaatimaan rajua remonttia nykyisiin ruoka- ja ennen kaikkea juomatottumuksiini. Jatkuvasta tissuttelusta ja ravintolassa syömisestä on tullut iso osa elämääni, ja olenkin käyttänyt pelottavan paljon resursseja massakauteni toteutukseen. Uskon, että pelkästään arkioluesta luopuminen saa painoni tippumaan muutaman kilon melko nopeasti. Lähden edelleen mielelläni kanssasi yksille, mutta älä pahastu siitä, että juon kahvia tai teetä. Suon silti sinulle ölppäsi ilomielin.

Myös säännöllinen lenkkeily on saatava jälleen rullaamaan ja kunnolliset yöunet palautettava ohjelmaan. Kolmena päivänä viikossa saan sopivan annoksen hyötyliikuntaa, kun kävelen toimistolle ja takaisin yhteensä viitisen kilometriä. Etäpäivien aamuina tiistaisin ja torstaisin aion pakottaa itseni edes pienelle lenkille, jotta nekin päivät käynnistyvät hyvällä hapella. Keväällä on pystyttävä juoksemaan 40 km viikossa, mutta aloitan riittävän pienin askelin, etten polta pohkeitani tukkoon heti ensi metreiltä alkaen. Tähtäimessä on neljä lenkkiä viikossa, joista yksi on muita pidempi sunnuntaipitkis. Tässä vaiheessa kaikki yli 5 km on minulle pitkis, mutta keväällä uskon pystyväni jälleen 20 km taittamiseen alle kahdessa tunnissa.

Apple Watch saa toimia tsemppaajanani päivittäisten liikkumis-, liikunta- ja seisomistavoitteiden muodossa. Kun täytän tavoitteeni viikon jokaisena päivänä, se ehdottaa automaattisesti riman nostoa seuraavalle tasolle. Tällä ensimmäisellä viikolla liikuntatavoitteeni on 30 minuuttia päivässä ja liikkumisen kerryttämät kalorit vähintään 640. Olen onnistunut jo eilen ja tänään. Rima on naurettavan matalalla, mutta tarkoitus onkin pitää se niin alhaisena, ettei onnistumisen elämyksiltä voi välttyä.

Unen laatua mittaan Sleep Cycle:lla, joka seuraa puhelimen mikrofonin ja älykellon avulla liikkeitäni yön aikana, ja päättelee niiden perusteella miten syvässä unessa missäkin vaiheessa olen. Ei varmaan hirveän luotettava mittari, mutta antaa ainakin suuntaa. Tavoitteena on nukkua joka yö 7,5–8 tuntia, mikä tarkoittaa sitä, että nukkumaan on päästävä viimeistään 23.30. Joten jos saat minut kiinni somesta riekkumasta vielä puolen yön jälkeen, pyydän näyttämään ovea!

Ruokavalion osalta suosin lounassalaattia ja muutenkin hevi-painotteisempaa lautasmallia. Jo jatkuvan pizzojen ja hampurilaisten syönnin lopettaminen tulee merkitsemään paljon. Harkitsen myös pikkuhiljaa vegepohjaiseen ravitsemukseen siirtymistä kautta linjan. Lasten viikonloppuina olemmekin syöneet lähes lihattomasti jo puolen vuoden ajan.

Kaikenlaiset vinkit niin liikunnan kuin syömisenkin osalta ovat tervetulleita, mutta mihinkään varsinaisiin dieetteihin en aio sortua. Me kaikki tiedetään, että kestävä elämäntapamuutos on ainut joka toimii. Tämä on jo onnistunut kuluttamisen ja omistamisen kanssa, joten olen luottavainen myös itseni minimalisoinnin suhteen. Minulle on selvästi kaikkein helpointa onnistua hankkeissa, joista teen julkisia, joten siksi tämäkin ulostulo. Voit seurata rimpuiluani instastoryissa sekä twitterissä #teemukuntoon häsän takaa (creditsit siitä @kestinen).

5 comments

  1. Aivan oikein, ei dieettejä! Minulla on auttanut ruoka-annosten (myös niiden pikku napostelujen) kuvaaminen tai kirjaaminen. Se tuo pienen kynnyksen jättää ne ihan turhimmat tuutit ja santsiannokset pois, kun ei halua kirjata niitä.

    1. Olen joskus aiemmin kans onnistunut ruokavalion muutoksessa kirjaamalla kaiken exceliin. Nyt koitan toistaiseksi selvitä ilman. Tuo kuvaaminen on kyllä hyvä idea ja tulee useimmiten tehtyäkin, nykypäivän ”ruokarukous”. 😅

    2. Kävinpä tässä itsekin nyt vaa’alla, ja hups 10 kg oli tullut lisää sitten viime kerran. Ylipainoa koko määrä! Tästä se lähtee siis täälläkin, turhat herkut veks ekana :)

    3. Hahah no niin, salakavalasti ne kilot vaanii meitä minimalistejakin. Tsemppiä herkkujen harventamiseen.

  2. Mulla auttoi painonpudotukseen nettivalmennus, jossa tavoitteena on elämäntapamuutos. Ensin nostin ruokamäärät ohjeilla ylös 10vk ja sitten siihen pieni dietti päällle 10vk. Tämän jälkeen olen nostellut pikkuhiljaa ylöspäin, mutta kuitenkin järkevissä ruoka-aineissa pysyen. Oma ruokailu ei ole ollut supertarkka, vaan tässä voi välillä valita jotain herkkuja, kunhan pääasiassa noudattaa ruokavaliota ja ennenkaikkea järkevää ruokarytmiä. Juoksu on varmasti hyvä liikuntamuoto, jos sitä kroppa kestää. Itse pidän myös juoksemisesta, mutta sen huono puoli on, että jos loukkaantuu ei voi juosta. Painonhallinan ja pudotuksen suhteen lihaskuntotreeni on juoksua tehokkaampaa. Jos jalat ei toimi, niin voi tehdä yläkroppatreenejä. Vuoden alusta olen nyt tehnyt 4 saltreeniä ja pari aerobista viikossa. Pienempikin määrä varmaan riittää, mutta itsellä on toiminut tämä. Elämäntapamuutosta tässä olen hakemassa samanikäisenä kuin sinäkin :)

Jätä kommentti