Kategoriat
teemukuntoon yleinen

Täydellinen epäonnistuminen

Minun piti olla tänään elämäni kunnossa. Ja olenkin.
Huonoimmassa sellaisessa. Varttia vaille kolme iltapäivällä minun oli tarkoitus kuopia lähtöviivaa Paavo Nurmen patsaalla, varttia kevyempänä kuin olen. Luojan kiitos Helsinki City Marathon on peruttu, koska jos yrittäisin juosta sen nyt, en näkisi enää huomista. Elokuussa lanseeraamani, vauhdilla alkanut #teemukuntoon – itseni minimalisointiprojekti on virallisesti epäonnistunut täysin. Ensimmäinen kolmannes sujui hyvin, mutta siihen se sitten tyssäsi. Seuraa kootut selitykset, lähinnä itselleni.

Marraskuussa tiesin, että ollaan koko prosessin kriittisimmillä hetkillä, mutta en osannut varautua siihen, että marraskuukausia tulisikin neljä peräkkäin! Olen jo vuosia sitten diagnosoinut itselleni keskivaikean kaamosmasennuksen ja tällä kertaa se sitten iski täydellä voimalla. Tähän kun lisää Woltin rantautumisen vihdoin myös tänne periferiaan, oli katastrofin ainekset joka hetki muutaman klikkauksen päässä.

Ja kun marraskooma lopulta kevätauringon ensisäteiden myötä hellitti, ehdin iloita energisemmästä olosta, ja siitä, että syksyllä karistetuista kiloista vain puolet oli tullut takaisin, melkein kokonaisen viikon. Vaikka maailmanlopuntunnelmainen zombie apocalypse aiheutti itsessäni enimmäkseen jännityksen sekaista hilpeyttä, oli neljän seinän sisään lukittautumisella kuitenkin yllättävän tuhoisat vaikutukset ekstrovertin kevätpörriäisen sielunelämälle.

Kaikeksi onneksemme onnistuimme myös töissä tarttumaan poikkeustilanteen tarjoamaan bisnesmahdollisuuteen, minkä seurauksena meillä on poikkeusoloista huolimatta ollut poikkeuksellisen paljon töitä. Kun kollegani kaiken lisäksi joutui kuukausi sitten sairaslomalle (ei koronan vuoksi), olen saanut tehdä töitä melkein kahden edestä ja puhelimeni on soinut lähes tauotta. Tällaisten työpäivien jälkeen viisainta olisi ollut lähteä välittömästi ulos, mutta useimmiten olen kaatunut uupuneena suoraan päiväunille.

Ihmisellä on perinteisesti tapana yliarvioida pienten valintojen ja muutosten vaikutusta lyhyellä tähtäimellä ja aliarvioida niitä pitkässä juoksussa. Näin kävi jälleen kerran minullekin. Vaikka syksyllä kolme kuukautta uutta elämäntyyliä oli sujunut suhteellisen helposti, vanhoihin tottumuksiin oli helppo lipsahtaa yksi pieni valinta kerrallaan. Kun yksittäisiä juoksulenkin väliinjättämisiä, kotiinkuljetettuja pikaruokatilauksia, Netflixin äärellä pitkäksi venähtäneitä iltoja ja vielä yhden oluen avaamisia laitetaan peräkkäin riittävän monta, syntyy korkoa korolle -ilmiön vaikutuksesta totaalinen romahdus, johon verrattuna maailmanlaajuisen pandemian talousvaikutukset ovat vielä kevyttä.

Kaikki: peruttu

Yhdessä monista viruksen tavoin riehuvista karanteenimeemeistä kerrotaan William Shakespearen kirjoittaneen aikanaan ruttoeristyksessä Kuningas Learin. Oma kirjoittamiseni sen sijaan on ollut koronteenin aikana todella tuottamatonta. Etätöihin tottuneena kotitoimiston pito on onnistunut kyllä mainiosti, mutta kahdeksan tunnin läppärin äärellä istuskelun jälkeen on ollut lähes mahdotonta saada palautettua itsensä vielä illalla ruotuun ja kirjoitusmoodiin. Säännölliset ja terveelliset elämäntavat olisivat tietenkin auttaneet tässäkin asiassa, mutta ne ovat karanneet ulottumattomiini kilpaa karvapalloksi räjähtäneen castaway-lookini kanssa.

Koska kaikki suunnittelemani kesän kohokohdat: maratoonit, festivaalit ja kirjoitusresidenssi Vipp Shelterissä on peruttu, päätin poiketa myös minimalistisesta ostospolitiikastani, ja hankin Otavan kirjasäätiöltä saamallani apurahalla jo vuosia haaveilemani vinyylilevysoittimen sekä kymmenkunta lp-levyä. Tästä on sentään ollut kirjoittamisenkin kannalta hyötyä, koska yhden vinyylin puolikas toimii loistavana luonnollisena munakellona kirjoittamisen rytmittämiseksi. Tulee noustua säännöllisesti ylös puolen kääntöä varten, ja levyn vaihtuessa on luontevaa pitää vähän pidempi paussi. Kyllä tästä vielä kirja tehdään.

WIN = What Is Next

Tämän viikon maanantaiaamuna karvas totuus kuitenkin katsoi minua syvälle silmiin ja suoraan sieluun: vaaka näytti ensimmäistä kertaa elämässäni järkyttävää kolminumeroista lukemaa: 102,2 kg. Minulta pääsi melkein itku. Syömisestäni oli lähtenyt kontrolli täysin, enkä ole pystynyt juoksemaan moneen kuukauteen. Kuitenkin ehkä kevään ja tämän alkuperäisen tavoitepäivän läheisyyden ansiosta täydellinen lamaannukseni vaihtui vihdoinkin sisuuntumiseen. Nyt tämä perkele saa luvan loppua!

Vaikka en ole onnistunut toteuttamaan ketterän kehittämisen fail fast, fail forward -periaatetta, ainakin olen onnistunut feilaamaan maxilla. On aika asettaa uusi realistisempi tavoite ja ennen kaikkea etsiä keinot ja ne pienet valinnat sen toteuttamiseksi. Koska tämä vuosi on selvästi koronan vuoksi peruttu, on luontevaa siirtää myös omaa maaliviivaani vuodella eteenpäin.

Nyt olen jo muutaman päivän ajan onnistunut syömään terveellisesti ja kohtuullisesti, välttämään alkoholia sekä tekemään päivittäin vähintään tunnin mittaisen kävelylenkin, joten toivoa jälleen on. Ja vaakakin on palannut takaisin näyttämään neuvolalukemia. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka ensi vuoteen, joten toivokaamme, että onni, voima, sisu, kestävyys, karanteeni, luovuus, ilo, vimma, jumalat ja humalat ovat kanssamme.

Reilannu vaan taksilla
Ja ku feilannu ni sit feilannu maxilla

Ruger Hauer

15 vastausta aiheeseen “Täydellinen epäonnistuminen”

Hahaa…inhimillistä, niin inhimillistä. Saattaapi olla yhdellä jos toisella hippasen pieleen menneitä projekteja hyvinvoinnin suhteen. Se on meikäläiselläkin ainoa miinusmerkkinen tuo rahastosijoituspuoli, vaan eipä anneta periksi. Odotellaan kymmenien prosenttien nousua sijoituksissa ja vastaavasti miinuksia painossa. Kohta, ihan kohta alkaa kesä ja ollaan kaikki energiaa täynnä ja kirmaillaan lenkkipoluilla.Tsemppiä uuteen alkuun. :)

Osanottoni menestyksesi haitoista. Minun minimalismiini on sopinut Hector Carcian ja Francesc Milannesin kirjassaan Wabi Sabi The Japanese Way to long and happy life esittelemä Okinawa tyyppinen tapa syödä ja ehkä muutenkin. Ainoa tapa joka on toiminut ja pitänyt poissa pudottamani 40 kg.

Muutoksilla on tapana muuttua. Rutiini on tapa joka ei niin helposti muutu. Ehkä minimalismi auttaa sinua tässäkin? Voimaa ja terveyttä! Mukava lukea taas ajatuksiasi.

Jos on 50 kg nopeasti hankittua ( kuullostaa kuvauksesi tutulta ) ylipainoa niin 40 kg pitääkin tiputtaa 😆 viimeinen kymppi on paljon vaikeampi.

Kiitos, että jaoit kokemuksesi. ”Korkoa koronalle”-kilot realisoituvat minullekin, kun männä viikolla ajattelin sujauttaa farkut jalkaan. No – reisiinhän ne jäi. Kaksi kuukautta menty trikoissa ja lopputulos on … sanotaan vaikka, että kahvakuula kutsuu. Parasta jatkoa.

Uusia alkuja ja päivä kerrallaan:) Etenkin tällaisena poikkeusaikana. Sain omaan eristysarkeeni ryhtiä, kun tein itselleni ihan perinteisen lukujärjestyksen, innoittajana koululaisperheiden konstit saada järjestystä poikkeuskotioloihin. Merkkasin etukäteen viikon työt, tauot, syömiset, juomiset, ulkoilut & liikunnat, kehonhuollot, kotityöt, nukkumiset ja heräämiset. Ikään kuin ulkoistin oman arkeni, mutta elin kuitenkin omatekemän lukkarini mukaan yhden viikon 5 arkipäivää. Viikonlopun ja seuraavan viikon lusmuilin ja löysäilin, mutta moni asia oli kyllä terävöitynyt… Nyt alan lähestyä jo optimitasoa ja ”lautasmallia” eli kun 80 % on tyydyttävää-hyvää 7-8 tasoa, niin 20% voi olla kuin ”ellun kanat”. Jos tähtään 100% onnistumiseen, niin siinä kiristyy vaan pinna… Onnistumisia sinullekin jatkoon!

Kiitos, että jaoit tämän. Kuulostaa tutulta :). Itse olin joulukuussa hyvällä vauhdilla menossa kohti Paavo Nurmi maratonia mutta osallistuin Sählyturnaukseen tammikuussa ja minuutti ennen viimeistä ottelua revähti delta ligamentti ja nilkan ligamenttivamma oli tosiasia :(
Meni pari kuukautta enkä pystynyt/saanut edes kävellä. Sitten iski flunssa… On todella vaikeaa päästä taas vauhtiin…..Mutta kyllä se tästä…. :) Tsempataan :)

Paavo Nurmi oli myös minulla mielessä, kun olisi osunut sopivasti syntymäpäivälle. Taitaa olla niin, ettei sitäkään vielä järjestetä. Ligamenttihommat kuulostaa erittäin ikäviltä😬 Sähly on pahinta, mitä keski-ikäiselle kropalle voi tehdä😅 Tsemppiä toipumiseen!!

Ehkäpä yritit muuttaa/kehittää liian monta rutiinia kerralla. Joitain kuukausia sitten kuuntelin Youtubesta Matt D’Avellaa ja James Clearia, joka on kirjoittanut kirjan Atomic habits (suomennettukin näköjään, löytyy nimellä Pura rutiinit atomeiksi: näin saat aikaan muutoksen, joka pysyy). Muistelen Clearin todenneen, että ihminen kykenee kehittämään vain yhtä tai korkeintaan kahta uutta rutiinia kerralla.

Itse olen varmaan vuoden pari tietoisesti kehittänyt ”olen viimeistään klo 23 nukkumassa” -rutiinia ja ”menen koiran kanssa ulos viimeistään klo 21” -rutiinia. Edistystä on tapahtunut selvästi, mutta tekemistä on vielä sen verran, että en ole uskaltanut ottaa listalle enempää. (Nyt vahingossa valehtelin, yritin lisätä listalle jossain vaiheessa kohdan ”syön joka päivä yhden tomaatin”, mutta kykenin siihen vain pari viikkoa.)

Atomic Habits on mainio! Joo tuossa useamman rutiinin muuttamisessa on kieltämättä haasteensa. Toisaalta hyvät asiat kertautuu eli kun malttaa mennä ajoissa nukkumaan, niin jaksaa käydä lenkillä ja kun liikkuu tarpeeksi, tekee mieli syödäkin fiksummin. Hyvinvoinnin kokonaisvaltainen paraneminen on kuitenkin parempi motivaattori kuin yksittäinen uuden tavan oppiminen.

Mitä mieltä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s